Berliini-Kreuzberg: Ravintolasuositukset

Lue lisää Kreuzberg-kaupunginosasta ja majoituksesta.

Julkkis-tapaksia: Bar Raval

Viihtyisä tapasravintola on ollut suosittu avaamisestaan vuonna 2011 saakka. Syynä ovat herkulliset tapakset, kuten mustekalaa galicialaiseen tapaan, munakoisoa tempura-taikinassa, sekä avokadotartar. (Menulta löytyy myös selkeästi merkittyjä vegaanisia annoksia.) Sekin auttaa, että Bar Raval on Kataloniassa syntyneen, saksalaisnäyttelijä Daniel Brühlin omistama. Hän on tuttu esimerkiksi Inglorious Basterds -elokuvasta sekä Marvel-universumiin sijoittuvasta The Falcon and the Winter Soldier -sarjasta. Tapasten kanssa kannattaa maistella talon erinomaisia viinejä. Tapas-annokset noin 3-15 euroa.

Missä: Lübbener Str. 1, Kreuzberg. U1: Görlitzer Bahnhof / Schlesisches Tor. Nettisivu

Rapeaa kultaa: Goldies

Ranskanperunaravintolassa tuoreiden ”ranejen” päälle lisätään esimerkiksi paahtopaistia, retiisejä ja kapriksia tai paistettua munakoisoa, tomaattia ja mozzarellaa. Perunat saa myös simppelisti eri kastikkeiden kera (esimerkiksi chipotle-chili tai piparjuurimajoneesi ovat vegaanisia). Annokset noin 8-13 euroa.

Missä: Oranienstr. 6, Kreuzberg. U1: Görlitzer Bahnhof. Nettisivu

Etiopialaisia wot’-patoja: Langano

Vaikka Afrikan maiden ruokia on Berliinissä huonosti saatavilla, on kaupungissa useampikin etiopialainen ravintola. Langanon laajan ruokalistan erikoisuus ovat etiopialaiset wot’-patakastikkeet, jotka syödään käsin injera-lettujen kanssa. Tarjoilija esittelee kysyttäessä näppärän käsinsyöntitekniikan. Hauskinta on tilata ruokalistalta kahden, kolmen tai neljän hengen lajitelma näitä erittäin maukkaita – ja erityyppisiä – kastikkeita jaettavaksi. Wot’-kastikkeita saa lihalla tai kasviksilla. Ruoan kanssa voi kokeilla eteläafrikkalaista Savanna Cideriä tai ghanalaista Dju-Dju -olutta, joka tarjoillaan viihdyttävästi kulhoissa. Ravintola on suosittu, joten pöytävaraus kannattaa. Pääruoat 6,50-13,50 euroa.

Missä: Kohlfurter Str. 44, Kreuzberg. U1, U8: Kottbusser Tor. Nettisivu

Michelin-menu: Nobelhart & Schmutzig

“Brutaalin paikallista” modernia saksalaista ruokaa tarjoava Nobelhart & Schmutzig sai  Michelin-tähden heti avattuaan. Keittiön raaka-aineet tulevat poikkeuksetta Berliinin lähialueilta ja Pohjois-Saksasta. Eli: ei pippuria, ei sitruunaa. Ruokalistan sijaan tarjolla on kymmenen ruokalajin menu. Pääosiin nostetaan sesonkien mukaan kyssäkaalia, taimenta tai ankkaa. Ruoka-allergiat ja vegaanit huomioidaan pyynnöstä. Avokeittiön ansiosta vieraat istuvat ikään kuin mukana keittiössä. Omistaja Billy Wagner on Saksan tunnetuin sommelier. Menu noin 100 euroa.

Missä: Friedrichstr. 218, Mitte. U6: Kochstrasse. Nettisivu

Vaikuttava vegaanivaihtoehto: Element Five

Friedrichshainin suositun 1990 Vegan Livingin sisarravintolan tapaan täälläkin syödään vegaanisia tapaksia. Kokeile esimerkiksi vegaanisia katkarapuja tai kiehtovaa rapeaa avokado-päärynä-rullaa tuhdilla chili-vadelmadipillä. Kolme-neljä annosta per nenä riittänee – niitä kannattaa tilata rohkeasti ja jakaa seurueen kesken! Pienet annokset maksavat 4 euroa kappale.

Missä: Skalitzer Str. 46b, Kreuzberg. U1, U3: Görlitzer Bahnhof. Nettisivu

Moderni panimoravintola: BRLO Brwhouse

Erikoinen panimoravintola koostuu 38 lastauskontista. Tuoreiden oluiden seuraksi tarjotaan modernia, kekseliästä pubiruokaa, joka sopii hyvin porukalle kuin porukalle. Menun selkärankana toimivat kiehtovat kasvisannokset – pale alella siveltyä kukkakaalta, mallasrisottoa, perunamuusia… – ja niiden seuraksi saa halutessaan esimerkiksi ribsejä tai savustettua naudanlihaa. Menu palvelee eri ruokavalioita hyvin. Pöytä-
varaus on tarpeen, vaikka kesällä iso terassi tuokin lisää tilaa. Ruokaan kuluu 10-50 euroa, riippuen määrästä sekä mahdollisen pihvin koosta.

Missä: Schöneberger Str. 16, Kreuzberg. U1, U2: Gleisdreieck. Nettisivu

Tähtikokin nimikkoravintola: Restaurant Tim Raue

Berliinin tunnetuin tähtikokki kuului nuorena kreuzbergiläisjengiin, nykyään hän pyörittää ravintola-emporiumia. Kahden Michelin-tähden Tim Raue -ravintolan ruoka on pohjoiseurooppalaista fuusiota, jossa on vahvoja aasialaisia vaikutteita. Ravintolan valkoisiin seiniin yhdistyy lämmin puunsävy sekä hillitty sininen. Ruoka-annokset taas ovat monimutkaisia ja värikkäitä. Kahdeksan ruokalajin maistelumenu maksaa noin 200 euroa – tarjolla on myös neljän tai kuuden ruokalajin menut, jotka saa myös vegenä (ei vegaanisena). Lounas on huomattavasti edullisempi.

Missä: Rudi-Dutschke-Str. 26, Kreuzberg. U6: Kochstrasse. Nettisivu

Aito berliiniläinen: Max und Moritz

Wanhan ajan saksalaista ja berliiniläistä ruokaa, Eisbeiniä ja matjesfileetä, tarjoava Max und Moritz on berliiniläinen instituutio. Tunnelma on vilkas, lämmin, nuhjuinen. Ruoka on edullista. Lihapainotteiselta ruokalistalta löytyy rapeiden flammkuchen-“pizzojen” lisäksi jopa kaksi kasvisvaihtoehtoa. Aterian kanssa on ehdottomasti kokeiltava talon omaa Kreuzberger Molle -olutta. Ravintolan lähellä on paljon paikkoja, joissa jatkaa iltaa.

Missä: Oranienstr. 162, Kreuzberg. U8: Moritzplatz. Nettisivu

© Erica Löfman

Erica Löfman

Berliinissä vuodesta 2009 asunut Erica on työskennellyt journalismin ja lehtien parissa Suomessa, Irlannissa ja Saksassa. Vaikkei Berliinissä kasva mangoja eikä avokadoja, hän ei voisi kuvitella asuvansa missään muussa kaupungissa. Erican kirjoittama Tripsteri Berliini -matkaopas ilmestyi kirjamuodossa syksyllä 2018.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *