Barcelonan kaukoliikenne – junalla, bussilla ja laivalla Espanjaan ja ulkomaille

Espanjan sisällä julkisilla matkustaminen on suhteellisen edullista, tosin esimerkiksi opiskelija-alennuksia ei tunneta. Barcelonan kaukoliikenteen nyrkkisääntö on, että junalla pääsee kaikkialle nopeammin kuin bussilla, sillä bussit joutuvat kiertelemään maata halkovia vuoristoja. Junat käyttävät tunneleita.

Barcelonasta pääset matkustamaan muualle Espanjaan, naapurimaihin ja Keski-Eurooppaan junalla, bussilla ja laivalla.

Kaukojunalla Barcelonasta Eurooppaan

Suurin osa kauko- ja lähiliikenteen junista lähtee Barcelonan päärautatieasemalta, Sants-Estaciólta. Asemalle pääsee metrolinjoilla L3 ja L5. Bornissa sijaitsevalta Estació de França -asemalta lähtee junia mm. Ranskaan, Sveitsiin ja Italiaan. Tarkempaa tietoa reiteistä ja hinnoista löytyy Espanjan valtion rautateiden, Renfen sivuilta (www.renfe.com).

Kaukoliikenteen bussilla Barcelonasta

Kaukoliikenteen bussien pääasema, Barcelona Nord, sijaitsee Bornin kaupunginosassa. Lähin metropysäkki on L1 Arc de Triomf. Asemalta lähtevät ja saapuvat muun muassa Ryan Airin bussit ja Espanjan sisäiset kaukoliikenteen linja-autot. Tietoa bussireiteistä ja hinnoista aseman sivuilta (www.barcelonanord.cat).

Laivalla Barcelonasta kaukokohteisiin

Barcelonan satamasta lähtee risteilyaluksia ja katamaraaneja muun muassa Ibizalle, Mallorcalle, Italiaan ja Marokkoon. Lisätietoja sataman sivuilta (www.portdebarcelona.es).

©Paula Kultanen Ribas

Tripsteri App Barcelona banneri
iOS-latausnappi
Android-latausnappi

Lue lisää:

Paula Kultanen Ribas

Barcelonassa kahdeksan vuotta asunut toimittaja, kirjailija ja muusikko seilaa tällä hetkellä synnyinkaupunkinsa Helsingin ja toisen kotipaikkansa Katalonian väliä.

Kommentit (10):

Emmi 31.01.2018 10:56

Hei, tullaan perheen kanssa hiihtolomaviikoksi Barcelonaan. Olemme varanneet huoneiston Cracian kaupunginosasta. Miten sinne olisi kätevintä mennä lentokentältä?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Esko Tiri 25.12.2017 18:52

Hei. Olemme tulossa barcelonaan tänään ja vielä hakusessa millä pääsemme helpoiten rafaelhotels badalonaan?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Tuulia Kolehmainen 27.12.2017 10:33

Hei, tämä tulee nyt teidän kannaltanne myöhään, mutta lentokenttäbussi Aerobussin ja L2-metrolinjan yhdistelmä on taksin jälkeen näppärin hotellille suunnatessa.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Marko 04.09.2017 18:09

Hei! Miten pääsen helpoiten junalla Barcelonasta Sitgesiin?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Tuulia Kolehmainen 05.09.2017 09:12

Suora junayhteys Sitgesiin on Santsin päärautatieasemalta ja Estació de Françalta. Nopeiten pääset Santsista. http://www.renfe.com/viajeros/cercanias/barcelona/

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Asja Jaarmo 18.07.2017 22:31

Hei. Miten pääsee kätevästi Perpignaniin barcelonasta?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Tuulia Kolehmainen 20.07.2017 11:09

Perpignaniin menee useita junavuoroja päivittäin Barcelonan päärautatieasemalta Sants Estaciólta.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Heli Tynkynniemi 01.05.2017 22:32

Jatkoa: siis 5 viikkoa kestänyt...

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Heli Tynkynniemi 01.05.2017 22:31

Hei Tuulia,
kiitos paljon tästä erinomaisesta palstasta ja linkeistä, joita sain. Tulimme eilen kotiin viikkoa kestäneeltä aivan ihanalta Espanjan matkalta. Tilasin bussiliput etukäteen antamastasi linkistä : Barcelona-Valencia-Murcia-Malaga ja kaikki sujui hienosti. (pelkäsin aivan hiivatisti etukäteen, miten käy...) Barcelonassa kannattaa tehdä kaksikerros-busseilla kierrokset heti aamulla,sieltä näkee tosi hyvin. HT

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Tuulia Kolehmainen 07.05.2017 00:37

Hei Heli, ihana kuulla, että matka onnistui noin hyvin lipunvarauksineen päivineen! :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
xante 30.03.2017 18:57

Moi, miten pääsee edullisimmin lentokentältä sabadelliin? -Kiitos jo etukäteen!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Tuulia Kolehmainen 31.03.2017 10:10

Heippa, junalla pääsette nopeiten kahdella vaihdolla: juna lentokentän kakkosterminaalista päärautatieasema Santsille, josta vaihto Sabadelliin menevään Cercanias-lähijunaan. Täällä aikataulut: http://www.renfe.com/EN/viajeros/cercanias/barcelona/
Lentokenttäjuna maksaa 4,50 € eikä oikeuta vaihtoon. Kertalippu 3. vyöhykkeellä sijaitsevaan Sabadelliin maksaa 3,40 €. 10 matkan (ei-henkilökohtainen) lippu 21,20 €.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
xante 11.04.2017 18:28

Ok, Kiitos paljon!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Heli Tynkynniemi 14.03.2017 21:08

Hei vielä, Kiitos tosi paljon vastauksista, olen saanut paljon apua.
Kysyn vielä busseista, olen etsinyt aikatauluja noilta sivuilta. Jäin miettimään, että löytyyköhän vielä muualta bussien aikatauluja, kuin https://www.barcelonanord.cat sivulta. Olen ymmärtänyt, että on paljon muitakin bussiyhtiöitä kuin Alsa. Matka lähestyy ja jännitys tiivistyy.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Tuulia Kolehmainen 14.03.2017 22:35

Heippa, Alsa ajaa suurimman osan kaikista bussivuoroista Espanjassa. Löysin tällaisen selkeän sivuston, josta voi hakea niin busseja, junia kuin lentoja yhdellä haulla: http://www.goeuro.co.uk/
Espanjassa toimii myös kimppakyyteihin erikoistunut sivusto Bla Bla Car: https://www.blablacar.com/
Myös tämä sivusto kannattaa katsoa: http://www.checkmybus.co.uk/
Ihanaa matkaa! :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Heli 25.02.2017 19:35

Heissan, kiitos ensinnäkin hyvästä nettisivustosta, paljon on tärkeää tietoa. Voitko neuvoa, tulemme Barcelonaan 26.3. ja tarkoitus on jatkaa esim. 30.3. ensin Valenciaan ja sieltä jatkaa Malagaan. Mutta. Olen monta kertaa katsonut Fenfen sivuja mutta, kun ne on espajanksi... jos matkaamme perjantaina Valenciaan, niin löytyyköhän junasta tilaa, ilman ettei varaa etukäteen netistä? Onkohan hinta sama, jos ostaa liput asemalta? Sama pätee Valenciasta eteenpäin, jos matkaa sunnuntaina? Mitenkähän saan tolkkua sunnuntain vuoroista, vai onkohan joka päivä samat aikataulut....
Entä bussi vaihtoehto, osaatko niistä kertoa? Vai onko hölmö ajatus, onko kovin hidasta matkantekoa? Ei kai tuolloin mitään juhlapyhiä ole, kuten pääsiäinen tms?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Tuulia Kolehmainen 26.02.2017 17:15

Hei Heli, Renfen sivut löytyvät myös englanniksi: http://www.renfe.com/EN/viajeros/index.html, tosin sivuston kaikkia osioita ei ole käännetty.. Lipun hinnat vaihtelevat junatyypin mukaan paljon ja ennakkoon netistä ostettu lippu on yleensä halvempi. Junia kulkee monta kertaa päivässä, joten tilaa pitäisi löytyä, vaikka ostaisittekin lipun vasta asemalta. Aikataulut vaihtelevat hieman viikonpäivien mukaan. Bussit kulkevat Barcelona Nord -asemalta. Aikataulut ja lippujen hinnat näet täältä: https://www.alsa.es/en# Bussi on ihan varteenotettava vaihtoehto sekin. Pääsiäisviikko alkaa tänä vuonna vasta 9.4. joten se ei vaikuta noihin mainitsemiisi reissupäiviin. Mukavaa matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Heli Tynkynniemi 27.02.2017 21:06

Hei ja kiitos Tuulia,
Jatkan vielä yhden kysymyksen, sivuilla on tieto, että 60 + saisivat alennuskortin, ja alennukset olisivat tuntuvia, osaatko sanoa, miten sen saa? Ja saako ulkomaalaiset? Onko sinulle Valencia tuttu, huomasin, että valittiin vuoden matkailukohteeksi viime vuonna.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Tuulia Kolehmainen 28.02.2017 00:40

Yli 60-vuotiaat (myös ulkomaalaiset) saavat alennuksia normaalihintaisista lipuista Tarjeta Dorada -kortilla. Kortti maksaa 6 € ja sen voi ostaa juna-asemalta: http://www.renfe.com/EN/viajeros/tarifas/tarjeta_dorada.html.
En tunne Valenciaa kovinkaan hyvin. Olen käynyt kaupungissa vain kerran.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Sofie 03.10.2016 22:54

Moikka.
Miten olisi helpointa päästä lentokentältä Calellaan, taksi vaikuttaa kalliilta liian pitkä matka.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Tuulia Kolehmainen 04.10.2016 17:40

Kentältä pääset Calellaan suoraan bussilla: www.sagales.com
Myös juna on hyvä vaihtoehto, tosin silloin joudut vaihtamaan junaa päärautatieasemalla Santsissa: www.renfe.com
Sants on aika sekava asema, joten bussi voi olla helpoin vaihtoehto.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *