Berliini – Aukioloajat ja pyhät

Berliinissä kaupat ovat auki arkisin yleensä noin kello 8 tai 9–20. Monet ruokakaupat ovat auki 21 tai 22 saakka, muutamat puoleenyöhön. Pienemmät liikkeet ja putiikit päivystävät noin kello 11–19, mutta aukioloajoissa on suuriakin eroja. Lauantaisin moni liike menee kiinni aikaisemmin.

Kaupat eivät ole auki sunnuntaisin. Tähän on ainoastaan muutama poikkeus vuodessa, “verkaufsoffene Sonntage“. Sunnuntaisin ostoksia pääsee sen sijaan tekemään kaupungin lukuisilla kirpputoreilla.

Aamuyöhön asti auki olevista “myöhäiskiskoista”, eli Spätkauf-elintarvikekioskeista saa hankittua perustarpeet: olutta, tupakkaa, karkkeja, kissanruokaa, vessapaperia… Nekään eivät saisi olla sunnuntaisin auki, silti moni on. Suurilla juna-asemilla kuten Hauptbahnhofilla, Friedrichstrassella, Südkreuzilla ja Ostbahnhofilla on myös sunnuntaisin auki olevat supermarketit.

Hauptbahnhofin eli päärautatieaseman apteekki on auki 24h.

Aamuvirkku saa kahvinsa jo viiden kuuden aikaan aamulla avaavista leipomokahviloista.

Ravintolat ovat usein auki lounaasta illalliseen eli suurin piirtein kello 11–23. Osa ravintoloista tarjoilee lounasta, toiset avaavat vasta illallisaikaan, eli noin kello 18.

Monet Berliinin museot ovat kiinni maanantaisin, mutteivät onneksi kaikki. Aukiolot kannattaa tarkistaa kohdekohtaisesti. Taidegallerioiden usein sattumanvaraisilta tuntuvat aukioloajat kannattaa nekin ehdottomasti tarkistaa etukäteen.

Juhlapyhät Berliinissä: Pääsiäinen, joulu ja uusivuosi

Pääsiäinen: Pitkäperjantai on Saksassa “hiljainen” pyhäpäivä, jolloin kaupat eivät ole auki. Silloin on periaatteessa voimassa myös Tanzverbot eli tanssikielto – jota ei Berliinissä käytännössä kukaan noudata. Muutaman ison juna-aseman ruokakauppaa lukuun ottamatta kaupat ovat kiinni myös toisena pääsiäispäivänä eli maanantaina. Myös helatorstai (Christi Himmelfahrt) sekä helluntai (Pfingstmontag) ovat pyhiä.

1.5. on Saksassa työn päivä ja kaupat ovat kiinni.

3.10. vietetään Saksojen yhdistymisen vuosipäivää ja kaupat ovat kiinni.

Pyhäinpäivä (1.11.) ei Berliinissä ole vapaapäivä.

Joulupyhät: Jos jouluaatto (Heiligabend) osuu arkeen, saavat kaupat olla auki kello 14 saakka. Joulupäivä ja Tapaninpäivä ovat pyhäpäiviä, jolloin käytännössä kaikki kaupat ovat kiinni.

Joulun ja uudenvuoden välissä etenkin moni pienempi kahvila- ja ravintola pysyy kiinni.

Uusivuosi: Uudenvuodenaattona suurin osa kaupoista sulkee jo klo 14 ja kaupat ovat kiinni uudenvuodenpäivänä. Uusivuosi vaihtuu Berliinissä muuten erittäin kovaäänisesti!

© Erica Löfman

Erica Löfman

Berliinissä vuodesta 2009 asunut Erica on työskennellyt journalismin ja lehtien parissa Suomessa, Irlannissa ja Saksassa. Vaikkei Berliinissä kasva mangoja eikä avokadoja, hän ei voisi kuvitella asuvansa missään muussa kaupungissa. Erican kirjoittama Tripsteri Berliini -matkaopas ilmestyi kirjamuodossa syksyllä 2018.

Kommentit (8):

MrManu 24.12.2019 13:44

Hei! Tulossa Berliiniin Tapaninaamuna. Onkohan siellä mitään palveluita Tapanina..? Kaupat, ravintolat, kahvilat.. Jne.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Erica Löfman 03.01.2020 18:41

Voi ei, tämä viesti oli hukkunut pyhien sekaan. Toivottavasti löysitte mieluisia paikkoja – ei Berliinissä ole kaikki kiinni oikeastaan ikinä :)
T. Erica

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Leena 13.12.2018 08:51

Hienoa että täällä tärkeää tietoa saatavilla. Vietämme joulun Berliinissä. Lennot su 23.12.aamu-ke 26.12.2018. Nyt panikoin, onko näin että kaupat ovat koko ajan kiinni ?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Leena 13.12.2018 08:53

No tuossahan edellä onkin vastaus valmiina ! : )

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Erica Löfman 13.12.2018 15:42

Moi Leena! Hyvä, että vastaus ehti löytyä nopeasti :)
Hyvää joululomaa!
T. Erica

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Taina 02.12.2018 19:11

Hei! Olemme joulun 22.-26.12. Berliinissä ja haluaisin etukäteen vähän suunnitella tekemistä. Miten kaupat ovat auki tuona aikana? Mitkä ravintolat ovat auki myös joulun pyhinä? Haluaisimme varata pöydän etukäteen 24.12. Ja 25.12. Onko joulutorit avoinna myös joulun pyhinä? Miten risteilyt, eläintarha ja muut nähtävyydet

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Erica Löfman 03.12.2018 22:24

Hei Taina! Sunnunaina 23.12. on poikkeuksellinen "verkaufsoffener Sonntag" ja kaupat ovat silloin auki, aattona ja joulupäivinä kuten mainittu yllä.
Ravintolat ovat auki jouluna ja pyhinä vähän 50/50. Aukioloajat tarkistat varmaan helpoiten kysellessäsi pöytävarauksia. En luettele vinkkejä, kun en tiedä, missä päin kaupunkia aiotte oleilla. Joka tapauksessa saatte vähintäänkin aasialaista ruokaa syödäksenne!
Moni joulutori on auki vielä teidän vieraillessanne, vinkkejä sekä aukiloloja löydät täältä: https://tripsteri.fi/berliini-blogi/berliinin-parhaat-joulumarkkinat
Nähtävyydet joudut myös tsekkaamaan yksitellen.

Hyvää matkaa!
t. Erica

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Pirkko 18.05.2018 11:00

Hei. Huomattiin että 21.5.18 on joku pyhäpäivä saksassa. Onko tosiaan kaikki kaupat ja turistirysät kiinni?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Erica Löfman 18.05.2018 15:47

Se on tosiaan helluntai ja kaupat ovat kiinni. Valtiolliset museot noudattavat sunnuntai-aukioloja ja esimerkiksi DDR-museo on auki normaalisti. Itse suosittelen leppoisaa päivää vaikka kesäisiä biergarteneita vertaillen: www.tripsteri.fi/berliini/kesa - tai vierailua Kreuzbergin Karneval der Kulturen -juhlassa: hwww.karneval-berlin.de/en

Hyvää Berliinin matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Ida 21.10.2017 15:30

Moi! Osaatko sanoa onko joulukuussakaan kaupat sunnuntaisin auki?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Erica Löfman 23.10.2017 14:15

Moi Ida! Joulukuussa on aina kaksi sunnuntaita, jolloin kaupat ovat auki. Vuonna 2017 ne näyttävät olevan 3. ja 17. joulukuuta.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Maria 20.09.2017 14:22

Moi! Jos kaupat ovat kiinni sunnuntaisin niin mites on ravintoloiden, kahviloiden yms ruokapaikkojen laita? Kai sunnuntaisin kuitenkin syömään pääsee? :D

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Erica Löfman 21.09.2017 13:55

Moi Maria! Syömään ja kahville pääsee ehdottomasti sunnuntaisin! Sunnuntai on suosittu aamupala- ja brunssipäivä, joten moni ravintolakin on auki jo aamupäivästä. Ravintolat ovat yleensä auki vähintään 23 saakka. Täältä vielä lisää Berliinin ravintoloista: https://tripsteri.fi/berliini/berliiniravintolat/
Tervetuloa Berliiniin!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Kk 31.08.2017 06:34

Moikka,
Osaatko kertoa milloin jouluvaatteet yms tulevat Primarkkiin? Entäpä näkyykö joulua jo marraskuun alkupuolella Berliinin kaupoissa ja kaduilla?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Erica Löfman 31.08.2017 18:07

Moi!

Marraskuun alussa ei Berliinissä vielä ole kovin jouluisaa, mutta jotain poikkeuksia toki on. Ruokakaupoista löytää joulumakeisia yleensä jo lokakuussa. Potsdamer Platzin melko turistinen Winterwelt-joulutori avasi ainakin viime vuonna jo 4.11.. Varsinaiset joulumarkkinat alkavat tavanomaisesti vasta marraskuun lopussa, viimeisen adventtia edeltävän sunnuntain jälkeen.

Kaupat aloittelevat jouluvalmistelut eri aikoihin, joten Primarkista tai kaupoista yleisemminkään en valitettavasti osaa sanoa mitään.

Hyvää matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Kk 03.09.2017 16:26

Kiitos, ehkäpä siellä jotain jo on kun 11.11 tulemme :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Erica Löfman 06.11.2017 14:56

Hei Kk, nyt on joulutorien päivämääriä alkanut varmistua. Winterwelt-talvimarkkina Potsdamer Platzilla on avannut jo, joten sieltä saa vähän jouluisaa fiilistä jo nyt!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Erica Löfman 04.09.2017 12:11

Itseasiassa Charlottenburg-kaupunginosassa on iso Käthe Wohlfahrt -joulukauppa (Kurfürstendamm 225/226), joka on auki vuoden ympäri. Se voisi toimia!

Läheisen Breitscheidplatzin ympärille ilmestyy joulumarkkinakojuja katukuvaan yleensä jo aikaisin, ehkä jo teille. Myös Alexanderplatzilla oleva jouluisa markkina saattaa olla jo silloin paikoillaan. Valitettavasti tämän vuoden joulumarkkinoiden alkamispäiviä ei ole vielä julistettu!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Anne-Mari 02.03.2017 17:12

Moi! Ollaan menossa Berliiniin pääsiäisenä ke-su. Mitenköhän kaupat on pääsiäisenä pe-la?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Erica Löfman 02.03.2017 17:46

Pitkäperjantai on Saksassa “hiljainen” pyhäpäivä - silloin tuskin mikään kauppa on auki, joitain Späti-elintarvikekioskeja lukuunottamatta. Lauantaina kaupat ovat tavallisesti auki. Ja kuten oppaassa monesti mainitaan - kaupat ovat Berliinissä muutenkin yleensä sunnuntaisin kiinni. Ostoksille pääsette siis keskiviikkona, torstaina tai lauantaina. Hyvää matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Marika 30.09.2017 23:53

Hei, osaatko sanoa, onko 3.10. Berliinissä kaikki kaupat ja ostoskeskukset kiinni? Kiitos vastaukksestasi jo etukäteen ?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Erica Löfman 01.10.2017 13:09

Moi Marika,
tiistaina (3.10.2017) vietetään tosiaan saksojen yhdistymisen muistopäivää ja kaikki kaupat ja muut ovat kiinni. Monet museot ja nähtävyydet ovat silti auki, mutta nekin kannattaa tsekata etukäteen.
Tervetuloa Berliiniin ja hyvää matkaa!
T. Erica, Berliini

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *