Afrikka – budjettireissu Namibian luontokohteisiin

Teltta, reppu ja autiomaan tähdet: budjettireissu Namibian luontokohteisiin yllätti Marja Simosen kauneudellaan.

“On reppu reissumiehelle kai kaikkein paras tuttu”, lauloi Tapio Rautavaara. Vanha tuttu kuuden kilon reppuni lähti kanssani Namibiaan syksyllä 2023. Luontokohteissa yövyimme teltassa ja kaupungeissa mahdollisimman edullisissa vierasmajoissa. Autiomaan tähtien ja värien näkeminen oli öisen palelun (yölämpötila laski poikkeuksellisen alas) ja tyhjän vatsan (Namibia ei hemmottele kasvissyöjää) arvoista. Lähde kanssani nojatuolimatkalle Namibian luontokohteisiin! Piipahdetaan Namibin ja Kalaharin autiomaiden ohella myös Windhoekissa, Walvis Bayssä ja Swakopmundissa.

Tripsterin Eteläinen Afrikka -sarjassa Marja Simonen kertoo pienen budjetin soolomatkoista päiväntasaajan eteläpuolisessa Afrikassa. Neljännessä ja viimeisessä osassa aiheena on Namibia ja sen upea luonto.

Miten Namibiaan pääsee ja mitä se maksaa?

Edestakaiset lennot Suomesta Namibiaan maksavat 1000–1500 euroa. Kannattaakin ostaa lennot Etelä-Afrikan Johannesburgiin (halvimmillaan 500 euroa meno-paluu) ja lentää loppumatka esimerkiksi edullisella Airlinkillä.

Eteläafrikkalainen Airlink on kokemusteni perusteella hyvä lentoyhtiö. Se tarjoilee lyhyilläkin matkoilla erinomaista kasvisruokaa ilman ennakkotilausta tai erillistä maksua. Airlinkin edestakaiset lennot Johannesburgin ja Namibian pääkaupungin Windhoekin välillä maksavat noin 220 €. Lento kestää parisen tuntia.

Johannesburgista pääsee Windhoekiin myös bussilla. Intercape-bussiyhtiö veloittaa yhdensuuntaisesta matkasta Upingtonin kautta alkaen noin 60 euroa. Matkan ensimmäinen osuus kestää esimerkiksi klo 18–4:45 ja toinen osuus klo 20:30–11:45.

Namibin autiomaa

Kiertomatkamme alkaa Windhoekista, josta ajamme täyteen ahdetulla nelivedolla Rehobothin kautta Solitaireen. Maisema on kuiva ja karu, sillä kunnon sateita ei ole saatu pariin vuoteen.

Namibin autiomaan voi katsoa alkavan Solitairesta. Autiomaalla on kokoa noin 50000 neliökilometriä ja pituutta melkein 2000 kilometriä. Kaiken huipuksi kyseessä on maailman vanhin autiomaa: sen ikä on 55 miljoonaa vuotta. Joidenkin hiekkadyynien uskotaan olevan vähintään 80 000 000 vuoden ikäisiä.

Seuraavana päivänä on aika tutustua paremmin Namibin autiomaahan ja ajaa Namib-Naukluftin kansallispuistoon. Ensin on pystytettävä teltta ja nukuttava yön pimeimmät tunnit.

Solitaire

Solitairea lähestyttäessä teiden varsille alkaa ilmestyä strutseja ja seeproja. Solitairesta eteenpäin myös keihäsantiloopeista tulee tuttu näky. Solitaire on liian pieni ollakseen kylä. Se on pikemminkin keidas, josta löytyy piskuinen kauppa, huoltoasema, leipomo, ravintola, motelli (yhden hengen huone alkaen 94€/yö), leiriytymisalue ja vaatimaton kirkko vuodelta 1951.

Namibian Solitaire, telttaleiri. Kuva: Marja Simonen
Solitaire Desert Campissa leiriytyminen maksaa henkeä kohden noin 10 euroa per yö. Kuva: Marja Simonen

Hintaa vastaan saa:
● Leiripaikan vartioidulta alueelta
● Leirikohtaisen tulisijan, vesipisteen (vesi on juomakelpoista) ja sähköpistokkeen
● Mahdollisuuden käyttää vesivessaa ja suihkua (myös lämmintä vettä)
● Vapaan pääsyn uima-altaalle
● Wifi-yhteyden (toimii parhaiten portin luona)

Leiripaikalla puuhastelee ihmisiin tottunut mangusti, ja öisin lähistöllä rääkyy jokin nisäkäs, mahdollisesti aavikkokettu. Muuten alue on rauhallinen ja täydellinen tähtitaivaan valokuvaamiseen. Harvoin saa öisellä vessareissulla ihailla yhtä selvästi näkyvää linnunrataa!

Dune 45

Dune 45. Kuva: Marja Simonen
Dune 45. Kuva: Marja Simonen

Ensimmäisenä aamuna heräämme ennen aurinkoa, jotta ehtisimme viettää aavikolla mahdollisimman monta tuntia ennen lämpötilan kohoamista. Päivälämpötila kipuaa syyskuussakin 30 asteen paremmalle puolelle.

Pysähdymme Dune 45:n luona, muttemme liity sille kiipeävän jonon jatkoksi. Dune 45 eli Dyyni 45 on saanut nimensä siitä, että se sijaitsee 45 kilometrin päässä Sesriemistä Sossusvleihin vievän tien varrella. Korkeutta dyynillä on reilut 170 metriä.

Sossusvlei

Sossusvlei. Kuva: Marja Simonen
Sossusvlei. Kuva: Marja Simonen

Sossusvlei on suola- ja savipannu. Sossusvleilla tarkoitetaan myös laajempaa aluetta Namibin autiomaan eteläisessä osassa. Täällä ei sada juuri koskaan. Harvojen puiden ja kasvien – kuten jopa 2000 vuoden ikään yltävien ikilehtien – tarvitsema kosteus tulee Atlantilta kantautuvan aamusumun mukana.

Atlantille on matkaa Sossusvlein savipannulta linnuntietä noin 60 kilometriä. Jatketaan kuitenkin savipannun lähellä sijaitsevalle Big Daddy -dyynille.

Big Daddy

Big Daddy. Kuva: Marja Simonen
Big Daddy. Kuva: Marja Simonen

Big Daddy on suurin piirtein 325 metriä korkea hiekkadyyni Deadvlein vieressä. Iso Isukki on Sossusvlein alueen korkein dyyni. Tälle dyynille meidän on tarkoitus kiivetä, ja rämpimiseen on varattava useampi tunti. Upottavassa hiekassa eteneminen on hidasta ja raskasta.

Ymmärrän hyvin, miksi lähdimme liikkeelle ani varhain, sillä asteittain lisääntyvä kuumuus tekee kipuamisesta entistä vaivalloisempaa. Aurinko kuumentaa myös hiekan pinnan. Pääsen onneksi huipulle ennenkuin hiekka on liian kuumaa paljaille jaloilleni.

Dyynin laelta näkyy kauas. Kaikki on punaruskeaa Sossusvlein suolapannua ja Deadvlein savipannua lukuun ottamatta. Alastulo tapahtuu jyrkkää rinnettä pitkin. Ihmettelen hetken rytmikästä musiikkia ennen kuin tajuan, että hiekkahan se siinä laulaa askelten alla.

Surrealistinen Deadvlei

Deadvlei. Kuva: Marja Simonen
Deadvlei. Kuva: Marja Simonen

Big Daddyltä laskeudutaan suoraan Deadvlein savi- ja suolapannuun. Deadvlein erityispiirre on pystyyn kuivuneet puut. Puiden arvioidaan olevan noin 1000 vuotta vanhoja. Ne eivät ole maatuneet, koska ilmasto on niin kuiva. Deadvlei on sanalla sanoen surrealistinen paikka.

Taivas on epätodellisen sininen ja vailla pilvenhattaraakaan. Pannua ympäröivät dyynit ovat aivan liian punaisia ollakseen totta. Kivikova maa on valkoinen kuin sille olisi satanut lunta, ja puunkäkkärät ovat mustia kuin metsäpalon jäljiltä.

Vahvat värit ja kova valo taltioituvat päivittäin lukemattomiin valokuviin. Jos Namibia on valokuvaajan paratiisi, Deadvlei on sen kliimaksi.

Sesriem Canyon

Seuraavaksi käymme tervehtimässä Big Mama -dyyniä. Paluumatkalla on varattu aikaa Sesriemin kanjonin kuvaamiseen. Tsauchab-joki on kaivertanut tämän kanjonin parin miljoonan vuoden aikana. Kanjonilla on pituutta kilometrin verran, ja sen syvyys on suurimmillaan 30 metriä. Leveys vaihtelee ollen ahtaimmillaan vain kaksi metriä.

Aurinko alkaa laskea leiriytymisalueelle saavuttaessa. Taivaanranta hehkuu vielä oranssina, kun ensimmäiset tähdet syttyvät autiomaan taivaalle. On aika kattaa iltapala retkipöydälle ja nauttia se kännykän kalvakassa valossa.

Walvis Bay ja flamingot

“I never knew of a morning in Africa when I woke up that I was not happy”, Ernest Hemingway kirjoitti aikanaan. Makuupussista ulos viileään aamuun vääntäytyminen ei ole erityisen mukavaa, mutta viimeistään aamiaista kaasukeittimellä valmistaessa kupliva ilo täyttää mielen. Reissun päällä on hyvä olla, ja tänään jatketaan matkaa kohti merta!

Matkasta merkittävä osa taitetaan Namib-Naukluftin kansallispuistossa. Ylitämme Kauriin kääntöpiirin ja näemme lukuisia antilooppeja sekä strutseja. Aina silloin tällöin silmiin sattuu ihminen keskellä ei mitään. Väreilevän kuumuuden keskellä kohti merta pyrkii myös kansainvälinen pyöräilijäryhmä. Jokainen ohiajava auto nostaa ilmaan hiekkapilven, jolta he koettavat suojata kasvonsa.

Tien päässä on Walvis Bay, joka tunnetaan suomeksi myös nimellä Valaskalalahti. Walvis Bay on Namibian toiseksi suurin kaupunki, jonka eläimistö houkuttelee myös turisteja. Veneristeilyillä voi nähdä esimerkiksi hylkeitä, delfiinejä ja pelikaaneja. Heinäkuusta marraskuulle voi nähdä etelänmustavalaita, ryhävalaita ja mahdollisesti myös harmaavalaan tai kääpiövalaan.

Kaupunkialueella näkee myös sadoittain flamingoja ja pikkuflamingoja. Flamingot puuhaavat omiaan Walvis Bayn laguunissa, jota pidetään yhtenä eteläisen Afrikan tärkeimmistä ja lajirikkaimmista kosteikoista. Laguuni lukeutuu maailman tärkeimpiin flamingojen katselupaikkoihin. Muita lajeja on havaittu noin 150.

Flamingoja. Kuva: Marja Simonen
Flamingoja. Kuva: Marja Simonen

Lintubongaajat eivät – onneksi – pääse kovin lähelle flamingoja. Zoomi olisi siis ollut tarpeen kamerassa.

Rannikkokaupunki Swakopmund

Walvis Baystä on enää kolmisenkymmentä kilometriä Swakopmundiin. Vuonna 1892 perustettua Swakopmundia pidetään Namibian saksalaisimpana kaupunkina. Saksalainen vaikutus näkyy niin arkkitehtuurissa kuin paikannimissäkin. Merkittävä osa swakopmundilaisista puhuu saksaa joko äidinkielenään tai natiivitasoisesti.

Swakopmund. Kuva: Marja Simonen
Swakopmund. Kuva: Marja Simonen

Swakopmundin keskustan ravintoloista on helppo löytää kasvisruokavaihtoja sekä herkullisia
leivonnaisia. Majapaikaksi valikoituu saksalaissyntyisen rouvan ylläpitämä Sandcastle Apartments (25
€/yö, ei aamiaista). Rouvalla on tiukat turvajärjestelyt. Hän selittää pitkään, miten toimia, ettemme laukaisisi hälytystä. Erilaisia painikkeita pitää painella tietyssä järjestyksessä eikä huoneen ovea saa
avata enää tietyn kellonajan jälkeen.

Arvatkaa vain, laukaisenko hälytyksen heti seuraavana päivänä. Kyllä minä laukaisen. Kiusallista.

Swakopmundissa on usein tuulista, koleaa ja sumuista. Vuorokauden ylin lämpötila ylittää vain harvoin 20 astetta. Kaupungissa riittää tekemistä pariksi päiväksi. Oma suosikkini on Museum Swakopmund, joka tarjoaa runsaasti tietoa Namibian eläimistä, luonnosta, historiasta ja eri heimoista. Varaan harhaanjohtavasti pieneltä näyttävälle museolle pari tuntia, mutta se ei riitä. Kokoelmien tutkiminen vie helposti kolmisen tuntia. Lisätietoa museosta.

Museon toisella puolella on Atlantti. Korkeintaan noin 15-asteinen merivesi ei houkuttele uimaan.

Swakopmund. Kuva: Marja Simonen
Swakopmund. Kuva: Marja Simonen

Swakopmundin maamerkkeihin lukeutuu myös pitkän pitkä laituri, jolle kerääntyy päivittäin kymmeniä ihmisiä kuvaamaan Atlantin valtamereen laskevaa aurinkoa.

Skeleton Coast

Skeleton Coast. Kuva: Marja Simonen
Skeleton Coast. Kuva: Marja Simonen

Skeleton Coast eli luurankorannikko viittaa Namibian rannikon pohjoisosaan. Alue ulottuu aivan pohjoisimmasta osasta Swakop-jokeen asti. Nimi kertoo ajoista, jolloin rannikolta löytyi runsaasti valaiden ja hylkeiden luita. Se on pätevä nimi edelleenkin, sillä Pohjois-Namibian rannikolla on runsaasti haaksirikkoutuneita laivanhylkyjä. Haaksirikot johtuvat suurelta osin valtamerisumusta, mikä on alueelle hyvin tyypillinen. Alueen vaarallisuutta merenkulkijoille lisäävät suuret aallot ja kivikkoinen ranta.

Hylkyjä on tuhansittain. Pysähdymme kuvaamaan niistä yhtä matkallemme Swakopmundista pohjoiseen.

Cape Cross ja hylkeet

Ajomatka on tapahtumaköyhä. Maisematkin toistavat itseään. Kuljettaja sinnittelee pysyäkseen hereillä. Kun energiajuomat eivät enää auta, hän pysähtyy pestäkseen silmänsä viileällä vedellä.

Kun Swakopmundin kaupungista on ajettu pohjoiseen noin 130 kilometriä, saavutaan Cape Crossin alueelle. Niemi on saanut nimensä tutkimusmatkailija Diogo Cãon vuonna 1484 sinne pystyttämästä rististä. Diogo Cão ei kuitenkaan onnistunut löytämään meritietä Intiaan, vaikka Portugalin kuningas sitä häneltä odotti. Hyväntoivonniemen ympäri purjehdittiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1488, ja silloin asialla oli Bartolomeu Dias.

Pääasiallinen syy ajaa Cape Crossille saakka ovat kuitenkin hylkeet. Alueella on 80 000–100 000 afrikanmerikarhua eli afrikanhyljettä (Arctocephalus pusillus pusillus). Afrikanhylkeet viettävät täällä koko elämänsä, sillä niillä on runsaasti ravintoa ja riittävän turvallinen ympäristö myös poikasten kasvattamiseen. Yksittäiset afrikanhylkeet tosin saattavat innostua pitkillekin tutkimusmatkoille, kuten Diogo Cão. Hylkeidensuojelualueelta saamani infotekstin mukaan muutama tunnistusmerkitty afrikanhylje oli matkustanut 1600 kilometrin päähän 20 kuukaudessa! Hyljeuros painaa noin 187 kiloa, mutta paritteluaikaan – jolloin myös ruokaa on hyvin saatavilla – sen paino saattaa nousta 360 kiloon. Yhdellä uroksella on 5–25 naaraan haaremi. Naaraat ovat pienempiä kuin urokset. Ne painavat keskimäärin 75 kiloa. Uros pitää naaraat tiineinä vuoden ympäri muutamaa synnytyksen jälkeistä päivää lukuunottamatta. Kukin naaras synnyttää yhden poikasen.

Poikaset syntyvät loppuvuodesta, pääosin marras-joulukuun taitteessa. Kuitenkin jo näin syyskuussa alueella on runsaasti poikasia. Hylkeiden sekaan ei saa mennä, koska ne voivat hylätä poikasensa. Alueella kuljetaan puusiltaa pitkin. Sillan molemmin puolin velloo alati liikkeessä oleva “hyljemeri”. Urokset karjuvat ja tappelevat. Naaraat imettävät tai etsivät imetettäväänsä käytyään valtameressä syömässä. Poikaset nukkuvat läjässä tai huutavat nälkäisinä äitiään. Meteli on yllättävän kova ja haju salpaa hengityksen.

Etoshan kansallispuisto

Swakopmundin ja Etoshan kansallispuiston tuntumassa sijaitsevan Toshari Lodgen välimatka on noin 500 kilometriä. Matkaan on varattava 7 tuntia tai enemmänkin, jos aikoo lounastaa matkalla. Me tyydymme syömään omia eväitä levähdyspaikoilla. Matkalla sataa muutaman pisaran verran, vaikka sateiden ei pitäisi vielä alkaa. Toshari Lodgen leiriytymisalueella yöpyminen maksaa 46 euroa.

Hintaa vastaan saa:
● Leiripaikan vartioidulta alueelta
● Leirikohtaisen tulisijan, vesipisteen (vesi on juomakelpoista) ja sähköpistokkeen

● Mahdollisuuden käyttää vesivessaa ja suihkua (vain kylmää vettä)
● Pääsy uima-altaalle (tai ainakaan sitä ei erikseen kielletty)
● Wifi-yhteyden (toimii vastaanotossa jos sielläkään)

Tässä sitä ollaan Kalaharin autiomaassa, ajattelen iloisena telttaa pystyttäessäni. Ilo on lyhytaikainen, sillä seuraava yö on todella kylmä. Makuupussin vetoketju on rikki. Harmittaa. Seuraavana yönä puen päälleni lähes kaikki vaatteet, joita repustani löydän. Ei auta, sillä lämpötila laskee 12 asteeseen. Nouseva aurinko sulattaa kohmeiset jäsenet vähitellen. Auringonnousu tarkoittaa myös kansallispuiston porttien avautumista. Portin luona liikkuu himba-naisia pelkät lyhyet minihameet yllään. He asuvat safariteltassa myyntikojujensa takana. Ihmettelen, miten he tarkenevat näin kylminä öinä.

Vierailemme Etoshan kansallispuistossa kahtena päivänä. Autosta poistuminen on ehdottomasti kielletty eikä zoomiton kamera ole paras villieläinten kuvaamiseen, joten kuvasaldo jää köykäiseksi. Näen elämäni ensimmäisen kerran leijonan – enkä vain yhtä, vaan yhteensä 12!

Useaa Afrikan eläinlajia uhkaa sukupuutto

Leijonapopulaatiot Länsi-, Keski- ja Itä-Afrikassa ovat vähentyneet dramaattisesti 2000-luvun aikana. Pääasiallinen syy on leijonien elinympäristön kutistuminen. Mitä pienemmiksi elinympäristöt käyvät ja mitä vähemmän saaliseläimiä on jäljellä, sitä todennäköisemmin leijonat käyvät karjaeläinten (tai ihmisten) kimppuun. Liian lähelle ihmisasutuksia tulevia leijonia salametsästetään. Afrikan mantereella on jäljellä suurin piirtein 38 000 vapaudessa elävää leijonaa. Valtaosa niistä elää luonnonsuojelualueilla. Namibian leijonakanta on tällä hetkellä noin 800 yksilöä, joista arviolta puolet asuu Etoshan kansallispuistossa.

Pääsemme näkemään aivan läheltä myös suippohuulisarvikuonon. Se tunnetaan nykyään paremmin nimellä pensassarvikuono (englanniksi black rhino). WWF:n mukaan pensassarvikuono on äärimmäisen uhanalainen. Maailmassa on jäljellä enää noin 6500 yksilöä. Sarvikuonojen salametsästys johtuu siitä, että Kiinassa ja Vietnamissa sarvikuonon sarvea käytetään lemmenrohtona, vaikkei sen lääketieteellisistä vaikutuksista olekaan tieteellisiä todisteita. Yle kertoi vuonna 2022, että Aasian pimeillä markkinoilla afrikkalaisten sarvikuonojen sarvien kilohinta on 20 000 euroa.

Kirahvien ja seeprojen lisäksi saamme ihailla myös muutamia yksittäisiä norsuja sekä norsulaumaa, jonka mukana on myös poikasia. Afrikkalaisista norsuista noin 90 % on kadonnut viimeisen sadan vuoden aikana salametsästyksen ja etenkin Aasiassa himoitun norsunluun takia, kuten WWF tässä kertoo. Saman lähteen mukaan noin 15 000–20 000 Afrikan norsua tapetaan edelleen joka vuosi. Namibian norsukannan kooksi on ilmoitettu noin 24 000 norsua, mutta luonnonsuojelijoiden mukaan tässä on virheellisesti huomioitu vaeltavat laumat. Tosiasiallinen määrä lienee vain noin 6000 norsua. (Lähde: Maailma.net)

Pääkaupunki Windhoek – pysähtyneiden kellojen ja suljettujen ovien kaupunki

Kiertoajelun viimeisenä päivänä ajellaan Etoshasta Namibian pääkaupunkiin Windhoekiin. Kilometrejä kertyy nelisensataa. Hintavertailuni perusteella edullisin majoituspaikka on Esperanca Guesthouse. Maksan yöstä ja aamiaisesta vajaat 18 euroa.

Windhoekin tunnetuimpiin maamerkkeihin kuuluu vuonna 1910 valmistunut Christuskirche. Uudempi nähtävyys on Independence Memorial Museum (alla). Independence Memorial Museum on pohjoiskorealaisen yhtiön rakentama. Valtavan rakennuksen sisältä löytyy valokuvia ja tietoa siirtomaa-ajasta sekä siirtomaavallan vastustuksesta. Monilla kansallissankareilla on suomalainen nimi, sillä monet heistä ovat kasvaneet suomalaisten lähetyssaarnaajien vaikutuspiirissä.

Independence Museum. Kuva: Marja Simola
Independence Museum. Kuva: Marja Simola

Suomella ja Namibialla on ollut muutenkin paljon tekemistä keskenään. Paikalliset eivät ole unohtaneet, kuinka Martti Ahtisaari tuki Namibian itsenäistymispyrkimyksiä. Windhoekista löytyy esimerkiksi Martti Ahtisaari Primary School. Yhteinen historiamme ei kuitenkaan ole täysin mutkaton. Esimerkiksi 1920-luvun tienoilla Ambomaan alueesta haluttiin tehdä Suomen siirtomaa. Museosta jäävät parhaiten mieleen sosialistista realismia edustavat patsaat ja maalaukset, joiden teatraalisuus tuntuu häiritsevältä. Ihmettelen myös sitä, miten vasta vuonna 2014 käyttöön otettu museo voi jo hajota käsiin. Rappaukset putoavat seiniltä, yksikään vessa ei ole käytössä ja hissi hajoaa ollessani yläkerroksessa. Independence Memorial Museum on pääsymaksuton. Aukioloajat ja lisätietoa

Museon lähellä on Zoo Park -niminen puisto, jonka laidalta löytyy Café Zoo -niminen
ravintola. Syön siellä herkullisen kasvislounaan. Tällä alueella on useita kiinnostavia museoita, mutta päädyn kerta toisensa jälkeen suljetun oven taakse. National Museum of Namibian ovi kyllä retkottaa auki, mutta sen takaa näkyy vain lähes tyhjiä ja pölyn peittämiä tiloja.

Olen odottanut paljon luonnon- ja kulttuurihistoriaa käsittelevältä Owela Museumilta, mutta sekään ei ole tainnut ottaa vieraita vastaan vuosiin. Lisäksi kaikki näkemäni kellot tuntuvat näyttävän eri aikaa. Windhoek näyttäytyykin minulle pysähtyneiden kellojen ja suljettujen ovien kaupunkina. Löydän lopulta tieni Namibian kansalliseen taidegalleriaan (National Art Gallery of Namibia). Sinne on maksuton sisäänpääsy, ja siellä on erittäin mielenkiintoinen taidekokoelma sekä pari myyntinäyttelyä. Lisätietoa ja aukioloajat

Namibian pääkaupunki tuntuu helposti lähestyttävältä. Se on siisti ja rauhallinen. Luonto ei ole koskaan kovin kaukana. Esimerkiksi lentokentälle on vain puolen tunnin ajomatka, mutta sinne vievän tien varressa on asumatonta maata ja paviaaneja. Onpa taksinkuljettaja nähnyt gepardinkin (joka on tosin voinut karata yksityistarhasta).

Katson ikkunasta mailleen laskevan auringon kultaamaa maisemaa. Mieli kuitenkin palaa Namibian luontokohteisiin: Namibin dyyneille, Kalaharin puoliaavikolle ja Atlantin aaltoihin.

Loppusanat

Namibia on luontomatkailukohde vailla vertaa. Se on kuin Nooan arkki kaikkine upeine eläimineen. Sen uljas luonto on kuitenkin herkästi haavoittuva. Kuivuus on iso ongelma. Vastuullinen matkailija pyrkiikin säästämään vettä ja kuormittamaan luontoa mahdollisimman vähän.

Teltan ja repun kanssa Namibiaan voi tutustua sekä edullisesti että suhteellisen ekologisesti. Auton vuokraaminen on kallista, joten sekä kukkaron että ympäristön kannalta on parempi ahtautua jonkin Namibian kiertoajeluja järjestävän yrityksen jeepin/bussin kyytiin.

Namibiassa voi (teltta)matkailla suhteellisen ympäristöystävällisesti, koska:
● Useissa paikoissa voit täyttää juomapullosi hanavedellä
● Spar-ruokakaupoissa voi aterioida edullisesti paikan päällä (ei kertakäyttömuovia)
● Omassa makuupussissa nukkuminen ei tuota liinavaatepyykkiä
● Vettä tulee säästettyä etenkin pelkkää kylmää vettä tarjoavissa yhteissuihkuissa
● Teltta ei kuluta paljoa energiaa: ei lämmitystä, ei viilennystä, ei valoja tai viihde-elektroniiikkaa

Mitä vähemmän pakkaat mukaan, sen parempi. Ota mukaan biohajoava yleispesuaine, jolla voit pestä itsesi ja pyykkisi. Lisäksi tarvitset kangaskassia, sillä namibialaisissa ruokakaupoissa on tapana pakata kaikki ostokset muovipusseihin.

On hyvä pitää taskussa pikkurahaa, jotta pääsee tarpeilleen huoltoasemien vessoihin. Jätteitä ei juuri kierrätetä, joten pyri minimoimaan jätteiden syntyminen. Ongelmajätteet, kuten paristot, on hyvä tuoda mukanaan kotiin.

Namibia on monessa suhteessa turvallinen maa. Lukaise ulkoministeriön matkustustiedote ennen matkaa ja tarkasta rokotustarve rokote.fi:n avulla.

Teksti ja kuvat: Marja Simonen

Lue muut Marjan Afrikka-sarjan artikkelit:

Reppureissaajan opas Tofoon Mosambikin rannikolla

Johannesburg yhdessä päivässä

Eswatini: viisi syytä matkustaa entiseen Swazimaahan

Kommentit:

Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 24.03.2024 23:14

"Namibia on luontomatkailukohde vailla vertaa" tämän toden totta pitää paikkaansa, tykättiin itse Namibiasta todella paljon. Äärettömän monipuolinen maa, jonne mielellään tekisi mieli palata, ja varmasti palataankin.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *