Tokio – käytännön asioita A-Y

Suurkaupunki Tokio on helpompi pala nielaista, kun tutustuu etukäteen selviytymisen perusfaktoihin.

Aikaero

Talviaikaan Japanissa päivä on + 7 tuntia Suomeen verrattuna, kesäaikaan + 6 tuntia.

Apteekkituotteet

Särkylääkkeitä (joskin mietoja!) saa kemikaliokaupoista, joita on asuinalueilla ja keskustoissa runsaasti. Puodeista löytyy yhtä ja toista mielenkiintoista vitamiinivalmistetta ja kollageenituotetta sulassa sovussa torakkamyrkkyjen rinnalla. Suurimmasta osasta tuotteista länsimaalainen ei tajua tuon taivaallistakaan.

Aukioloajat

Läpi vuorokauden löytyy auki olevia kauppoja, ja muutenkin aukioloajat ovat sangen pitkät. Temppelit ovat usein avoinna klo 17 saakka. Myös virastot, postit ja pankit sulkevat aikaisin, 16-17 aikaan. Japanilaisten kansallisilla lomilla eli erityisesti uudenvuoden aikaan ja toukokuussa Golden Weekillä saattaa olla suljetumpaa. Baarit ja ravintolat ovat auki myöhään, moni baari sulkee ovensa vasta, kun ensimmäiset aamujunat alkavat kulkea eli noin 05 aikoihin. Karaoke on auki melkein aina!

Golden Week

Huhti-toukokuun vaihteeseen sijoittuu japanilaisten pisin kansallinen lomaputki vuoden aikana. Monilla kyseessä on muutenkin vuoden pisin loma, sillä parin viikon vuosilomasta on säästettävä sairasloman varalle, eikä muutenkaan ole tapana vaivata työpaikkaa pitämällä pitkää lomaa yhteen lystiin. Golden Week koostuu muun muassa edellisen keisarin syntymäpäivästä, ympäristöpäivästä ja lastenpäivästä nimeltä kodomo no hi, jolloin poikalapset juhlivat (tytöillä vastaava juhlapäivä on maaliskuussa).

Vuonna 2017 Golden Week on 29.4.-7.5. Aika ei ole kaikkein otollisin matkustusaika, sillä suurin osa japanilaisista on myös kansoittamassa kohteita. Hinnat saattavat nousta, ja koska hinnat nousevat myös lennoissa ulkomaille, moni paikallinen jää Japaniin ja turistiseeraa siellä – sinun kanssasi. Kannattaa siis varata ajoissa etukäteen majapaikat ja mahdolliset autonvuokraukset.

Hintataso

Japaniin matkustaminen on kallista ja halpaa. Usein matkat, kuten lennot ja kaupunkien väliset pitkät junamatkat, ovat kalliita, mutta periaatteessa kaikesta muusta voi selvitä hyvinkin halvalla. Hotelleissa on vaihteleva hintataso (Lue lisää hotelliluvusta), samoin ravintoloissa, ja kaikesta on mahdollista selvitä budjettimatkaajankin rahapussilla. 100 jenin kaupat (esimerkiksi Daiso-kauppa Takeshita Dorilla Harajukussa) ovat mainioita edullisia tuliaisia varten. Maaliskuussa (2016) 100 jeniä on yhtä kuin noin 79 senttiä. Helsinkiin verrattuna Tokio tuntuu yleisesti ottaen halvalta, joskin isommat ostokset (muoti, elektroniikka) saattavat olla kalliita.

Juomaraha

Japanissa ei tipata. Jes! Eikä myöskään tingitä. Jes jes!

Juomavesi

Hanavesi on juotavaa. Suositumpaa kuin vesi on vihreä tee kuumana tai pullokylmänä.

Kieli

Tokiolaisten englannin puhumisen tai ymmärtämisen taito ei ole huippuluokkaa. Toki kielitaitoisia on, mutta koulujen vahva teoria- ja kielioppipainotus saa aikaan sen, että japanilaiset ovat arkoja puhumaan käytännössä vieraita kieliä. Usein japanilaiset ymmärtävät paremmin kuin puhuvat. Turistin kannattaa opetella muutamat keskeiset sanat, kuten päivää – konnichiwa, kyllä – hai, ei kiitos – iie gekkoo desu, kiitos – arigatoo ja anteeksi – sumimasen.

Japanin kieli on yhdistelmä kiinalaisperäisiä kanji-merkkejä ja Japanissa kehitettyjä tavumerkistöjä katakanoja ja hiraganoja. Matkaaja pääsee jo pitkälle opettelemalla katakanat. Ruokalistat ovat yleensä katakanalla, ja lainasanoja on runsaasti. Esimerkiksi drinkkilistalla saattaa lukea katakanalla ジン・トニック eli jintonikku eli tietenkin gin tonic. Pientä tulkintaa peliin – ja osaat japania!

Katakanoja on viitisenkymmentä. Turisti voi opetella kirjoittamaan niillä myös oman nimensä. Todellinen japanin kielen opiskelu alkaa, kun kanji-merkit astuvat kuvaan. Merkkejä tulisi japanilaisen peruskoulun päättyessä hallita noin 2000, yliopiston jälkeen 3000. Aika määrä!

Jos olet kiinnostunut oppimaan japanin alkeita, kurkkaa Kanjikaverin sivuille.

Kohteliaisuus

Huomaat heti lentokentällä kumartelun ja hymykasvoisen ohjeistuksen korostetun määrän muihin maihin verrattuna. Turisti on Tokiossa kuin herran kukkarossa. Turistin on kuitenkin myös itse käyttäydyttävä hyvin. Lue tärkeimmät käytösvinkit!

Tokiossa asuvalla ulkomaalaisella ei aina ole yhtä ylistetty olotila. Eristäytyneenä saarivaltiona pitkään olleessa maassa ulkomaalainen on aina hieman ulkopuolinen. Sisäpiireihin on hankala päästä. Japanilainen kohteliaisuus ei välttämättä ylety esimerkiksi kiinalaisiin tai korealaisiin naapureihin. Lue hieman kärjistetty bloggaukseni aiheesta täällä.

Japanissa häkeltyy ehkä eniten nuorten ihmisten kohteliaisuudesta. Seurasin äskettäin ihmeissäni noin 17-vuotiaiden nuorten miesten kumartelua toisilleen, kun he yrittivät päättää, kuka menisi ensin pois hissistä. Kuvitelkaa sama Suomeen! Toisaalta vanhemmat miehet eivät usein osoita minkäänlaista kohteliaisuutta esimerkiksi oven auki pitämisen tai matkatavaroiden kanssa auttamisen suhteen – ainakaan nuorempaa naista kohtaan.

Kylpyyn

Japanilainen kylpy kannattaa kokea. Kuumaakin kuumempi pulahdus rentouttaa uskomattomalla tavalla. Kylpyjä on kolmea eri lajia: luonnonkylpy eli kuuma lähde onsen, majatalon oma kylpemisamme furo tai julkinen kylpylä sento. Tokiossa on myös suuria kylpylöitä, joissa on lukuisia erilaisia altaita ja saunoja. Ryokan-majatalojen ja kapselihotellien yhteydessä on yleensä kylpyosasto. Kylpemisetiketti on aika lailla samanlainen kuin Suomessa: ensin peseydytään huolellisesti (suihkun tai pienen vadin avulla, usein jakkaralla istuen), sitten kylvetään (japanilaisilla saattaa olla pieni pyyhe otsalla), lopuksi jälleen peseydytään. Kuumassa kylvyssä ei kannata viettää liian pitkiä aikoja. Lue Tokion seudun parhaista kylpypaikoista täältä.

Tatuoinnit eivät ole kylpypaikoissa sallittuja edes ulkomaalaisilla. Kieltoa voi yrittää kiertää esimerkiksi ihonvärisen teipin avulla tai piilottelemalla pienen kylpemispyyhkeen suojiin. Kiellon taustalla on sekä se uskomus, että tatuointikuva on epähygieeninen että yakuza-perinne: tatuoinneista tulee mieleen rikollisuus.

Langaton netti ja internetkahvilat

Yhä useammissa kahviloissa (esimerkiksi Starbuck’sissa) ja lähes joka hotellissa on langaton internet. Aina toimivaa nettiä ei ole helppo löytää. Metroasemilla on oma Tokion metron wi-fi, johon kirjaudutaan helpolla tavalla. Se toimii vain asemilla – ei metrossa. Hotellit vuokraavat usein “pocket wi-fiä”, joka voi olla suositeltava hankinta. Se maksaa noin 500 jeniä päivässä. Mangakissa on nimeke japanilaiselle internetkahvilalle, jossa voi myös pelata, syödä ja jopa yöpyä. Henkilökunta muuttaa koneiden käyttöjärjestelmän pyynnöstä englanniksi.

Menot

Englanninkielisessä Metropolis-lehdessä on ajankohtaiset viikon menot ja tapahtumat. Lehtiä jaetaan monissa hotelleissa, Kinokuniya-kirjakaupoissa ja myydään asemien kioskeilla. Tsekkaa myös Time Out Tokyo. Netissä on useita sivustoja vaikkapa keikkapaikkojen etsintään. Yksi suosittu on Tokyo Gig Guide.

Nähtävyydet ja kiertoajelut

Tokiossa jokainen kaupunginosa on oma nähtävyytensä. Oikeastaan mitään aivan pakollista nähtävyyttä ei ole. Siksi Tokiossa voi viettää halutessaan hyvin rennon loman! Jokaisessa kaupunginosassa esillä ovat maan omaleimaiset osa-alueet, kuten temppelit, pyhäköt, kylvyt, pikkukuppilat, raamenravintolat, izakaya-pubiravintolat, karaokepaikat, puistot ja putiikit.

Muutama linkki kiertoajeluihin ja jokilaivamatkoihin:

Passi ja viisumi

Suomalainen saa automaattisen 90 päivän turistiviisumin saapuessaan Japaniin. Passi tarvitaan. Japaniin saapuessa otetaan kaikilta sormenjäljet ja kasvokuvat. Yritys viipyä maassa esimerkiksi vuoden ajan reissaamalla kolmen kuukauden välein lähimaihin (tai Suomeen) saattaa mennä pieleen – parin maahantulon jälkeen kysymykset rajalla kovenevat. Ongelman voi ratkaista vaikkapa menemällä naimisiin! Tässä oma tarinani (naimahaluisten kannattaa tarkastaa eri vaiheiden ajankohtaisuus).

Rahat ja kortit

Tokio toimii yllättävän paljon käteisperiaatteella. Kortit kyllä käyvät monessa paikassa, mutta silti ihmiset käyttävät riihikuivaa. Käteistä kannattaa varata mukaan siksikin, että pienissä katuruokakojuissa, raamenkuppiloissa, pikkubaareissa ja korttelikylpylöissä kortti ei välttämättä toimi.

On paras vaihtaa rahaa jo Suomessa, sillä länsimaisin kortein toimivia automaatteja voi toisinaan olla hankala löytää. Etsi päivittäistavarakauppa 7 Elevenin automaatteja, postitoimistojen automaatteja ja Citibankin automaatteja. Lentokentällä on luonnollisesti pankkiautomaatteja. Visan merkki automaatissa ei aina tarkoita, että länsimaalainen Visa-kortti toimii.

Japanin jenisetelit ovat arvoltaan 1000 (yleisin raha), 2000 (varsin harvinainen näky), 5000 ja 10 000 jeniä.

Roskat

Kun Tokiossa on viettänyt päivän kuljeskellen, saattaa hotelliinsa palata kassi roskia mukanaan. Julkisia roskiksia voi olla hassun hankala löytää, ainakin juuri silloin, kun sellaista tarvitsisi. Juna-asemilla on yleensä lajitellut roskapisteet. Japanissa kierrätetään roskat tehokkaasti, ja maassa asuvalla on viikoittain reipas määrä töitä eri sortin roskien niputtamisessa ja kiikuttamisessa tiettynä päivänä tiettyyn kellonaikaan tiettyyn paikkaan.

Lue roskaruljanssista blogistani Voiman sivuilta.

Sähkö

Tarvitset mukaan adapterin. Usein sellaisen voi lainata hotellista tai ostaa lentokentältä. Verkkojännite Japanissa on 100V.

Tuliaiset

Itse suosittelen Japanin-reissun tuliaisiksi muun muassa näitä:

  • vihreä tee
  • sake (valikoimaa riittää, toisin kuin Suomessa)
  • anko-makeiset, esimerkiksi erilaiset dorayaki-herkut
  • koristellut syömäpuikot, lapsille omat harjoittelumallinsa
  • söpöt pehmoeläimet, vaikkapa Kapibara-san
  • koristellut soijakastikekulhot ja muut astiat
  • Tokyo Bananan namut
  • huivit japanilaisella painotekniikalla, esim. shibori

Uskonto

Japanissa ollaan maallisen uskonnollisia. Uskonto on osa arkea, ja mukana voi olla paljonkin niin sanottua taikauskoa. Japanilaiset esimerkiksi rakastavat ennustuksia ja ennustajalla käymistä. Uskonnoista shintolaisuus on kansallisuskonto, mutta yhtä aikaa noudatetaan buddhalaisuuden oppeja. Siksi Japanissa on sekä temppeleitä että pyhäkköjä. Erilaiset yhteisöseremoniat, kuten häät ja lapsen syntymä juhlitaan shintopyhäkössä. Hautajaiset ja henkiset tilaisuudet ovat taas buddhalaisia.

Luonto, luonnonilmiöt, esi-isien kunnioittaminen ja vanhojen sotasankareiden henkien ja keisarin muistaminen kuuluvat shintolaisuuteen. On kiinnostavaa vierailla sekä temppeleissä että pyhäköissä. Pönötysmeininkiä ei näe, vaan vierailu on hyvin tavallinen osa elämää – myös muodikkailla korkokenkätytöillä. Kodeissa on usein pieni alttari, jonka äärellä muistetaan menehtyneitä sukulaisia ja esi-isiä.

Vessat

Julkisia vessoja on fantastisen paljon. Ne ovat ilmaisia! Niitä on asemilla ja puistoissa tavaratalojen lisäksi. Osa vessoista on kyykkyvessoja – pönttötyyli on yleensä ilmoitettu ovessa kuvan kera. Parhaissa paikoissa pönttö lämmittää peffasi (autuaallista kylmällä säällä!) ja napinpainalluksella pesaisee tarvittaessa. Älä paina nappuloita seisten tai saat suihkaisun päällesi! Tavaratalojen wc voi olla suoranainen hemmottelukokemus.

Väkiluku

Japanissa on noin 126 miljoonaa asukasta, suur-Tokiossa noin 36 miljoonaa, Tokion keskusalueilla noin 13,3 miljoonaa. Silti et törmäile ihmisiin, koska tungoksessa kaikista muotoutuu notkeita väistäjiä – paitsi länsimaalaisista.

Yleistä loppuun

Muista vielä nämä seikat:

Alkoholia saa ruokakaupasta ja ympäri vuorokauden. Juoma-automaateissa sen sijaan ei oluita enää myydä, paitsi joissakin hotelleissa. Taksissa istutaan aina taakse, ja ovi sulkeutuu ja avautuu automaattisesti. Kasvosuojusta käytetään yleisesti silloin, kun ollaan itse sairaita. Toki moni varoo myös saasteita ja flunssaviruksia. Tupakkaa voi ostaa päivittäistavarakaupoista, kadun automaatista sitä ei turisti saa. Kadulla tupakointi on kielletty. Vaarallisia ötököitä ei juuri ole, mutta torakat ja hyppivät hämähäkit ovat yleisiä – harvemmin hotelleissa. Kesäisin sirkat sirittävät niin lujaa, että järki lähtee, eikä sirkkaa kannata lähteä bongailemaan. Se on puistattavan ruma.

Lue lisää:

©Siru Valleala

Tokion hotellitarjouksia:

Katso parhaat tarjoukset ja tee varaus tästä.

Tokion lentotarjouksia:

Etsi parhaat ja edullisimmat lennot Helsingistä Tokioon.

Siru Valleala

Tripsterin päätoimittajan fyysinen koti on Espoossa, henkinen Tokiossa ja tuleva Tallinnassa. Juuret ovat Jyväskylässä, mökki Saimaalla ja suku Kouvolasta. Nuoruus kului Prahassa ja maailmanympärysmatkoilla.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *