Tallinnan historia, taide ja kulttuuri

Tallinna on kansainväliselläkin tasolla ällistyttävän upea kulttuurikaupunki, täynnä taidetta, musiikkia ja teatteria. Historiallista paikalliskulttuuria on helppo ahmia Vanhankaupungin lukuisissa museoissa ja jännittävissä muurikohteissa tai Kadriorgin puiston palatsiympäristössä. 

Tallinnan kulttuuri, historia ja taide-elämä ovat vertaansa vailla. Täältä löydät upeat museot, teatterielämykset ja musiikkitapahtumat. Taidemaailman puolella hieno teko oli tuoda FOTOGRAFISKA Telliskiveen, ja myös KUMU, TAIDEKESKUS KAI ja JUHAN KUUSI DOKFOTO KESKUS ovat kulttuurinystävän lempikohteita. Aina kannattaa myös katsastaa, mitä on meneillään rannassa luovuuskeskuksella KULTUURIKATELilla. Uutta energiaa pöhisee Koplissa PÕHJALAN TEHTAALLA, ja TELLISKIVEN KATUTAIDE täydentyy kaiken aikaa.

Historiallista virolaista kulttuuria on tietenkin helpoin ahmia Vanhassakaupungissa, jonka taianomainen tunnelma imaisee nopeasti aikamatkalle. Aikamatkaa voi jatkaa vaikkapa ulkomuseoissa.

Parhaat ULKOMUSEOT ovat Rocca al Maren seudun Viron ulkoilmamuseo, jossa voi tutustua 1700–1900-lukujen maalaiselämään ja perinneruokiin (Vabaõhumuuseumi tee 12) sekä Viimsin ulkoilmamuseo historiallisen Kingun 1800-lukulaisen maatilan pihalla (Rohuneeme tee 53a).

Tallinna on vireä musiikkikaupunki

Laulujuhlien luvatussa Virossa tietenkin musisoidaan ahkerasti. Varsinaiset LAULUJUHLAT järjestetään joka viides vuosi. Muita musiikkielämyksiä tarjoavat esimerkiksi maailmanluokan yhtyeiden konsertit Laululavalla tai Saku Suurhallissa sekä jokavuotinen loistotapahtuma TALLINN MUSIC WEEK. Jazz-fanit suuntaavat vaikkapa PHILLY JOE’S JAZZ CLUBILLE (Tatari 4) ja JAZZKAAR-festivaaleille.

Klassisemmalla puolella hyviä kohteita ovat Green Key -haltija ALEXELA KONTSERDIMAJA Solaris-ostoskeskuksen vieressä.

Tallinnan Laululavalla järjestetään paitsi suuria Laulujuhlia myös isoja konsertteja ja tapahtumia. Kuva: Visit Tallinn.

Paljon tekemistä teatterin ja elokuvan ystäville

Kulttuuri on kohdillaan myös teatterimaailmassa, jonka piirissä eräs hieno nähtävyyskohde on VIRON VENÄLÄINEN TEATTERI (Vabaduse väljak 5), näyttävä, kullanhohtoinen art deco -rakennus. Se ylläpitää venäläistä teatteriperinnettä. LINNATEATER eli Kaupunginteatteri (Lai 23) on Vanhankaupungin perinteinen teatteritalo, EESTI DRAAMATEATER (Pärnu mnt 5) taas Solaris-kauppakeskuksen naapurissa sijaitseva korkeatasoinen teatteri. VON KHRALI TEATER hoitelee vaihtoehtoisempaa ja KELLERTEATER mysteeriteatterin osastoa.

Upean ESTONIA-TEATTERIN tiloissa toimii Viron Kansallisooppera, eli tänne suuntaavat oopperan, baletin, musikaalien ja klassisen musiikin ystävät. Kannattaa katsoa myös esitykset lapsille ja vauvoille! Arkkitehtuurihelmessä järjestetään kiertokävelyjä. 

Elokuvien kuluttajat kulkevat legendaarisen KOSMOKSEN (Pärnu mnt 45) Imax-kankaan äärelle ja marraskuisille PÖFF-elokuvajuhlille. SOLARIS CINEMA ja taideleffakeskeinen ARTIS CINEMA Solaris-keskuksessa ovat eräitä keskeisiä keskustan elokuvateattereita, samoin ihana arthouse-teatteri KINO SÔPRUS (Vana-Posti 8). Tietoa kulttuuriohjelmistosta saa Piletilevi-sivuilta suomeksi. Liput kannattaa varata hyvissä ajoin etukäteen. Lippu.fi myy isompien keikkojen lippuja Tallinnaan.

Huom! VARAA EDULLISIN MAJOITUS Tallinnasta TÄMÄN LINKIN kautta! Tuet samalla pientä matkailuyritystämme, kun saamme pienen komission varauksista. Sinä et menetä mitään – me kaikki voitamme!

LUE LISÄÄ:

Tallinnan parhaat museot

Keskiaikainen Tallinna – keskiaikafanin suorituslista

Tulossa: Kiinnostavin katutaide Tallinnassa

Tulossa: Tallinnan legendat ja kummitukset

Oppaan pääsivu: Tallinna

Lataa ilmainen DayTripster-sovellus ja tee Tallinnaan omia suosikkikierroksiasi!

iOS-latausnappi
Android-latausnappi

Siru Valleala

Tripsterin päätoimittajan fyysinen koti on Espoossa, henkinen Tokiossa ja tuleva Tallinnassa. Juuret ovat Jyväskylässä, mökki Saimaalla ja suku Kouvolasta. Nuoruus kului Prahassa ja maailmanympärysmatkoilla.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *