Mission – hipsterien kaupunginosa San Franciscossa

Mission on yksi San Franciscon aurinkoisimmista ja lämpimimmistä kaupunginosista. Se on loistava paikka viikonloppubrunssille tai illan drinksuille.

Missionista alkoi koko San Franciscon historia. Espanjalaiset lähetyssaarnaajat perustivat yhteisönsä nykyisen San Franciscon Missioniin ja kaupunki levittäytyi vähitellen tilusten ympärille. Alkuperäisasukkaiden kohtelu oli tiluksilla joskus hyvinkin raakaa. Mission Dolores on kaupungin vanhin rakennus, jonka hautausmaalla on kuvattu Vertigo-elokuvan hautakivikohtaus. Lähetyssaarnaajien maihin kuulunut Dolores Park on yksi San Franciscon elävimmistä ja parhaista piknik-kohteista, jonne pystytetään muutamina kesäiltoina myös ulkoilmaelokuvien näyttämö.

It-alan työntekijät alkoivat joitakin vuosia sitten valloittaa Missionia, mikä on tehnyt latinokaupunginosasta entistä hipsterimmän. Samalla alueen aikaisemmat asukkaat ja taitelijat sinnittelevät nousevien vuokrien ja häätöjen paineessa.

Missionin meininki vaihtelee sen mukaan mitä katua kuljet. Valencia Street on täynnä design-putiikkeja ja trendiravintoloita. Mission Streetin ravintolat eivät jää jälkeen, mutta kadun yleisilme on elämän kuluttama ja toisaalta enemmän lattari. 24th Street on ikään kuin Valencian ja Missionin katujen risteytys. Kadun kieli muuttuu espanjaksi, mutta hipsterikahviloita ja -putiikkeja mahtuu taqueriojen ja meksikolaiskauppojen lomaan.

Missionin latino- ja taidehenki tiivistyy alueen muraaleissa. Women’s Building, Balmy ja Clarion Alleyn muraalit ovat värikkäitä ja kantaaottavia taide-elämyksiä. Clarion Alleylle kannattaa astella Valencia Streetin puolelta.

Mission uudistuu koko ajan ja Mission Streetiltä Potrero Hillille päin kuljettaessa uusia kahviloita, ravintoloita ja trendikauppoja syntyy media- ja taideväen toimistojen lomaan.

© Reetta Kemppi

Reetta Kemppi

Toimittaja ja valtiotieteilijä, joka etsii ihannekaupungin aineksia tällä hetkellä San Franciscossa.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *