Kiirehdi Roomaan, se puhkeaa kukkaan!

Rooman kevät. Siinä on kaikki. Siinä on rakkaus, siinä on kauneus, siinä on tuoksu. Kevät Roomassa on ruusuja ja runoutta.

“Kevät Roomassa on ruusuja ja runoutta.”

Rooman kaupungin ruusutarha, il Roseto di Roma, korkealla Aventinus-kukkulalla, avaa porttinsa keväisin ruusujen kukinnan alkaessa ja sulkeutuu terälehtien varistessa maahan. Vain vajaan kahden kuukauden ajan rakastavaisilla on tilaisuus kohdata toisensa ikuisen kaupungin ehkä romanttisimmalla paikalla.

Ruusutarha sai alkunsa vuonna 1924 amerikkalaisen kreivittären Mery Sennin lahjoittamista ruusuista, jotka istutettiin aluksi Pinciolle. Nykyinen ruusutarha perustettiin Aventinus-kukkulalle vuonna 1932. Sijainti ei voisi olla parempi.

Ruusutarha levittäytyy Aventinuksen Circo Massimon puoleiselle rinteelle. Täällä voi istua puisella penkillä yli 1100 ruusulajikkeen huumaavassa tuoksussa. Täällä voi siemailla lempijuomaansa rakkaansa kainalossa ja ihailla Circo Massimon takana kohoavia Palatinuksen jylhiä keisaripalatsien raunioita. Rauniot tuntuvat katsovan takaisin.

Yli 1100 ruusulajiketta, joukossa ikivanhoja lajikkeita jopa 40 miljoonan vuoden takaa ja mitä moderneimpia risteytyksiä, eri puolilta maapalloa, tuoksuvat kilpaa. Rooma todistaa olevansa kaupunki kaikille aisteille!

“Rooma todistaa olevansa kaupunki kaikille aisteille!”

Kaikki puutarhan ruusut on huolellisesti ja huomaavaisesti varustettu nimilapuilla, joten ruusu-ummikkokin osaa tulkita aistimaansa.

Suosittelen ruusutarhaa yhdeksi piknik-osoitteeksi, kun piazzojen ihmisvilinä alkaa väsyttää. Ruusutarha on pakopaikka, se on kuin salainen puutarha. Ja uskomatonta mutta totta: sisäänpääsy on ilmainen!

Sisääntulon viereisessä pyöreässä punaisessa vartijanmökissä on siisti ja sympaattinen vesiklosetti, jonka avointa ikkunaa peittävät kiemuraiset ruusuköynnökset. Harvoin Roomassa tulee julkisessa WC:ssä näin hyvälle mielelle.

Ruusutarhassa pidetään myös arvostettu kansainvälinen ruusukilpailu toukokuussa. Se on alan ammattilaisten ja harrastajienkin kalenterissa vuoden tärkeimpiä tapahtumia.

Il Roseto di Roma

Aukioloajat: 21.4. – 19.6.2016 ma – su klo 8.30 – 19.30
Sisäänpääsy: vapaa
Ilmainen opastus: varaus välttämätön: [email protected] tai numerosta +39-06-5746810
Osoite: Via di Valle Murcia 6, Clivo dei Publicii 3

 

               Älä ole/ tarkoitukseton terälehti/ tai valon loiste/ joka hajoaa ilmaan,

               vaan kuin siitepöly, mihin putoat/ työnnä uudet juuret (–)

               maistele ihanan elämän/ hapanimelää likööriä,

               rakas juopumus viimeiseen saakka.

                                     Antonio Barolini (suom. Anu Rinkinen)

 

VIETÄ HANAMIA ROOMASSA!

Kirsikkapuut kukkivat juuri nyt Roomassa! Kyllä, Roomassa! Hanami, Japanin vuoden tunnetuin ja suosituin juhla on saapunut Italian pääkaupunkiin. Hanami ajoittuu kirsikkapuiden kukinnan aikaan. Kirsikkapuut, japaniksi sakurat, kukkivat vain muutaman päivän, ja siksi ne ovatkin vertauskuva ohimenevälle elämälle, kaiken kauniin katoavaisuudelle. Japanilaisessa kuvataiteessa, kankaissa ja kirjallisuudessa hanami ja sakurat ovat loputon aihe.

“Juuri herkän esteettisyyden vuoksi hanami sopii Roomaankin,
ovathan italialaisetkin kauneuden herkeämättömiä vaalijoita.”

Hanamin keskeinen tarkoitus ja sisältö on kirsikkapuiden kukkien katseleminen. Mikä voisi olla esteettisempää? Juuri tämän herkän esteettisyyden vuoksi hanami sopii Roomaankin, ovathan italialaiset japanilaisten ohella kauneuden herkeämättömiä vaalijoita.Japanilainen ikivanha perinne kohtaa toisen ikivanhan kulttuurin.

Kirsikkapuut kukkivat juuri nyt Roomassa. EUR-nimisessä kaupunginosassa on tekojärvi (Lago), ja sen ympärillä puisto, jossa 150 kirsikkapuuta on kukkinut vuodesta 1960. Sinne roomalaiset nyt vaeltavat japanilaisittain (ja italialaisittain) kauniisiin vaatteisiin pukeutuneina, tukat sileiksi kammattuina, herkkueväskoreineen. Katselemaan. Joskus elämässä ei tarvita muuta.

Mutta varo: Täyden kukinnan hetkellä alkaa rappio. (Japanilainen sananlasku)

Parco centrare dell’Lago, EUR

Vapaa pääsy
Osoite: Parco centrale dell’Lago

 

                   Kirsikankukat pudonneet.

                   Ja ihmissydämessä

                   hiljaista.

                                Koyü-ni Matsumoto (suom. Tuomas Anhava)

 

© Anu Rinkinen

 

Uusimmat matkavinkit

Anu Rinkinen

Anu on runoilija, joka työskentelee kirjallisuuden, kielen ja kirjoittamisen parissa myös opettajana, vapaana toimittajana ja suomentajana. Anu on elänyt jo yli parikymmentä vuotta Italian ja Suomen kulttuurien sekoitteessa. Perheen toinen koti on Sisilian etelärannikolla Gelassa.

Kommentit:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *