Marseille: kaiken maailman kaupunki

Marseille on maailmoiden risteys, jossa kaikki ovat kotonaan. Ihanteellisella paikalla Välimeren rannalla sijaitseva satamakaupunki on aina ollut kulttuurien sulatusuuni. Se on Ranskan outo lintu, jonka asukkaat pitävät itseään ensisijaisesti marseillelaisena, vasta sitten ranskalaisena.

Kalastaja Michel Moacci levittelee käsiään Vanhassa satamassa. Hänen rakas Marseillensa ei ole enää entisensä. Ennen kaupunkiin saavuttiin sankoin joukoin meren yli, etelästä ja idästä, mutta nyt uudet tulokkaat saapuvatkin pohjoisesta. Pariisista, Normandiasta, Hollannista! Ja että Suomestakin on tulossa turisteja. “Meneillään on pohjoinen invaasio”, Moacci naureskelee.

Merikarhulla ei pitäisi olla sanomista asiaan, sillä kuten suurin osa kaupungin asukkaista, hänkin on monen kulttuurin sekoitus. Hänessä on ainakin italialaista, puolalaista ja itävaltalaista verta. “Mutta olen sataprosenttisesti marseillelainen”, hän muistuttaa.

Siinäpä se, Marseillessa kuka tahansa voi olla marseillelainen. Harva on täältä kotoisin, mutta kaikki voivat olla täällä kotonaan.

Marseillen monikulttuurinen identiteetti on vanhaa perua. Antiikin kreikkalaiset löysivät nykyisen Vanhan sataman kohdalta otollisen poukaman ja asuttivat “Massaliaksi” ristimänsä paikan 600 vuotta eaa. Myöhemmin kaupunki liittoutui roomalaisten kanssa gallialaisten invaasioiden paineen alla. Eivätkä valtakuviot senkään jälkeen olleet yksiselitteisiä; valtaa pitivät välillä katalaanit, välillä Provencen kreivit, välillä Sisilian ja Ranskan kuninkaat, mutta aina Marseilleta seurasi vaikeasti hallittavan kaupungin maine. Vasta 1789 lähtien, Ranskan vallankumouksen jälkeen, siitä tuli pysyvä — ja pysyvästi omaleimainen — osa Ranskaa.

Ikuinen kapinallinen

Mikä olisikaan parempi paikka aloittaa tuttavuus kaupungin kanssa kuin Chez Etienne -pizzeria, kulttipaikka historiallisen Le Panierin korttelin huipulla, lukuisien pikkukujien ja portaiden päässä. Epäsovinnaisessa pizzeriassa voi nimittäin törmätä keneen tahansa, ja Marseille kuuluu niihin paikkoihin, joissa yllättävät tuttavuudet kuuluvat arkeen. 79-vuotiaan Etienne Cassaron suussasulavaa pizzaa tulevat syömään niin mafiosot, menestyvät liikemiehet, duunarit, opiskelijat, tv-tähdet kuin turistitkin.

Tavallisesti kaikki tietävät mitä tilaavat, joten ruokalistoja jaellaan vain uusille tulokkaille eli turisteille. Kortti ei käy eikä varauksia oteta vastaan. Tupakointikielto ei koske kaikkia asiakkaita. Sisään pääsee vähän pärstäkertoimenkin perusteella — usein saa odottaa hetken sillä Chez Etienne on aina täynnä. Ja joku on siellä aina äänessä.

“Marseillessa ei tehdä mitään niin kuin muut ranskalaiset. Kun Pariisissa poltetaan autoja tai osoitetaan mieltä, marseillelaiset eivät kohota kulmakarvaakaan vaan jatkavat pastiksen siemailua meren rannalla. Ja toisin päin, kun muualla on rauhallista, täällä tapahtuu. Marseille ei oikeastaan ole Ranskaa, pohtii omistajan pojan ystävä Jean Robert Pappalardo. Hänkin on juuriltaan italialainen, mutta sekä Jean Robert että hänen vietnamissyntyinen tyttöystävänsä Margot Phanin pitävät itseään marseillelaisina.

“Totta kai eri kulttuurien välillä on kahinoita, mutta toisin kuin muualla Ranskassa, täällä lähiönuoretkin rakastavat kaupunkiaan”, pariskunta pohtii.

Italaisravintoloita löytyy kaupungista paljon, sillä Marseillessa on merkittävä italialaisyhteisö. Pittoreskissa Vallon des Auffes -poukamassa sijaitsee Chez Jeannot -pizzeria, jossa tarjoillaan myös tuoreita meren antimia. Paikka ei ole kaukana virallisista uimarannoista, mutta paikalliset pulahtavat mielummiin mereen läheisen Malmousque-lahden rantakallioilta. Kesäiltaisin sinne jäädään istumaan aperitiiville ja iltapalalle. Poukamassa on suloinen pikku kalastajasatama, jonka ohitse lipuvat valtavat laivat muistuttavat kuitenkin, että ollaan Ranskan ja Välimeren suurimmassa satamakaupungissa.

Uuden ajan aallolla

Ranskan siirtomaavallan aikaan satamakaupungin oli helppo syyllistyä omahyväisyyteen, olihan sillä suora yhteys merten yli ja näin ollen koko ajan koko maailma kylässä, eksoottisine tuotteineen, kankaineen, tapoineen ja uutuuksineen. Kalat saatiin omasta merestä ja ympäröivältä Provencen maaseudulta tultiin satamaan myymään herkullisia elintarvikkeita ja raaka-aineita.

Siirtomaavallan päättyminen viime vuosisadan alkupuolella olikin iso taloudellinen shokki. Muuttoaallot eivät sen sijaan tyrehtyneet. 1900-luvulla Marseilleen muutti töiden tai paremman elämän toivossa kreikkalaisia ja italialaisia, portugalilaisia ja espanjalaisia. Armenialaisia saapui kansanmurhaa pakoon, Tunisian juutalaisia vainoilta suojaan, venäläisiä vallankumousta karkuun, ja Algerian ranskalaisia sisällissodan jaloista. 1950-luvulla alkoi suuri muuttoaalto Maghreb-maista ja muista Ranskan entisistä siirtomaista.

1970-luvulla Marseilleta haukuttiin vielä “Ranskan Chicagoksi”. Kaupungin yllä leijui gangsterien ja jengisotien kaiku. Mutta 1990-luvulla alkoi uusi nousu, joka jatkuu yhä. Uusi aika alkoi toden teolla, kun luotijunalinja Pariisista Marseilleen avattiin vuonna 2001. Iso joukko pääkaupungin hektiseen harmauteen kyllästyneitä pariisilaisia on sen jälkeen lähtenyt kokeilemaan onneaan halvempaan, hidastempoisempaan ja aina aurinkoiseen Marseilleen.

Samoissa mainingeissa kaupunki sai uudet raitiovaunulinjat, kaupunkipyörät saapuivat, ja Euroméditerrannée-jättihanke raivasi vanhojen satama- ja tehdasalueiden tilalle huippumoderneja tornitaloja ja toimistokeskittymiä. Eikä siinä kaikki: Marseille valittiin vuoden 2013 kulttuuripääkaupungiksi, minkä seurauksena kaupunki sai lisähohtoa myös turistien silmissä.

Boheemielämää Cours Julienilla

Casablanca-vaatekaupan omistaja Hélène Racine muistaa, kuinka sai puolustella kotikaupunkiaan 1980-luvulla, kun hän perusti oman vaatekaupan sinne. Ei, häntä ei kiusannut mikään huumesota eikä häntä vaivannut asiakaskato. ” Marseille oli jo silloin mainettaan parempi. Minulle marseillelaisuus kiteytyy monikulttuurisuuteen ja siihen, että marseillelainen ei pidä sateesta. Meitä hemmotellaan auringolla niin, että kun täällä sataa, kaikki ovat masentuneita.”

Casablanca sijaitsee Cours Julienilla, joko on ollut viimeisen viidentoista vuoden ajan kovassa imussa. Kaupunginosaa leimaavat kylämäiset pikkukadut ja kujat. Täältä löytyy muotipuoteja, katukahviloita, ravintoloita, baareja ja konserttisaleja. Rentoa elämää metsästävät ulkomaalaiset ja pariisilaisetkin tavallisesti päätyvät tänne, sillä korttelissa on helpossa paketissa kansainvälisyyttä, dynamiikkaa ja luovuutta.

“Nuoria suunnittelijoita ja muodinluojia on tullut paljon lisää”, Hélène Racine kertoo. Hän auttaa lupaavia tulokkaita myymällä kaupassaan myös aloittelevien suunnittelijoiden vaatteita ja asusteita.

Graffitit ovat tulleet kortteliin jäädäkseen. Alueen liikkeenomistajat eivät enää taistele vastaan, vaan antavat taiteilijoille vapaat kädet. Se tulee halvemmaksi kuin jatkuva maalaaminen! Cours Julienin kortteli muistuttaakin väliin boheemia vapaakaupunkia, mutta kuvaan sekoittuu lounastavia liikemiehiä ja designpuoteja. Täältä löytyy jokaiselle jotain.

Huippusuositun Olympique de Marseille -jalkapallojoukkueen matsit näytetään suorana Bar de La Plaine -kahvilassa. Viereisessä l’Intermediaire-baarissa kuullaan lähes joka ilta ilmaiskonsertteja, ja Cubaila-yökerhossa ammattitason salsatanssijat painelevat parketilla. Aina vilkas le Petit Nice -brasseria puolestaan toimii boheemiporvareiden, intellektuellien ja taiteiliden kohtauspaikkana… ja varsinkin toripäivinä siellä voi törmätä ihan keneen vaan.

Saippuaa ja pastista

Marseilleen liittyy eräs suloinen klisee, jonka voi aistia kun laskeutuu Cours Julienilta alas keskustaan. Nenään tulvahtaa huumaava, puhdas tuoksu. Se tulee Licornen saippuakaupasta, jossa tehdään maailmankuulua Marseillen saippuaa. Saippua tuotetaan satavuotisilla koneilla kaupan takana olevassa pikku ateljeessa. Savonnerie de la Licorne on ainoa paikka, jossa tehdään vielä käsityönä perinteistä saippuaa. Tuoksut tulevat yleensä lähiseuduilta, esimerkiksi laventeli ja oliivi saadaan Provencen pelloilta ja “pastissaippua” luodaan anisuutteesta.

Saippuan lisäksi pastiksen aromin voi löytää niin suklaasta, leivoksesta kuin hajuvedestäkin. Pastis on miltei pakollinen etappi marseillelaisuuden ymmärtämisessä. Anisviinan väristä — vihreä, keltainen vai harmaa — voidaan keskustella vaikka koko ilta. Mausta puhumattakaan. Kuinka paljon tulee lisätä vettä? Onko Ricard parempi kuin 51? Vanhassa satamassa on Maison de Pastis -kauppakin, jossa paikallisten lempijuoman eri variaatioita voi vertailla.

Ehkä kaunein paikka pastiksen siemailuun on pastiskaupan lähellä sijaitsevan La Caravelle -ravintolan parveke. Tänne on tultava illansuussa, auringon laskiessa, kun vanhan sataman ylle leviää kiehtova sinisyys ja kaupungin suojelijana pidetty Notre Dame de La Garde -kirkko katselee 154 metrin korkeudestaan alas laivojen vienosti kilajavaan mastomereen.

Pastiksen maun loihtimiin välimerellisen auvoisiin tunnelmiin pääsee myös Rooftop R2:n valtavalla terassilla, mistä avautuvat upeat näkymät niin merelle kuin ympäröivään kaupunkiin.

Torilla tavataan

Toisin kuin isoissa kaupungeissa yleensä, Marseillen ydinkeskusta on monikulttuurinen. Keskustan väestöstä yli 15 prosenttia on ulkomaalaisia. Ei tarvitse mennä kuin kivenheiton päähän Vanhasta satamasta, Noaillesin torille, niin kieli- ja kulttuurikylpy on taattu.

Noaillesiin tullaan maistelemaan minttuteetä, makeita kakkuja tai kuskusia. Ohitse kulkee tummaihoisia naisia värikkäissä kankaissaan, vaaleanpunaisiksi palaneita turisteja, huntuja, viiksiä, kravatteja, rastoja… kaikkea maan ja taivaan väliltä. Torilla ja sitä ympäröivissä kaupoissa myydään hedelmiä ja vihanneksia, eksoottisia herkkuja, tuoretta minttua ja kymmenittäin ellei sadoittain eri mausteita. Tupakkaa ehdotetaan kuiskaillen ja hedelmistä tingitään isoon ääneen.

Torin hulinasta pääsee helposti höyrysaunan hiljaisuuteen, sillä hamameita on korttelissa useita. Eräs niistä on Hammam Rafik, jonka omistaja Nadia saapui kaupunkiin Algeriasta 15 vuotta sitten. Hän kertoo lähteneensä maasta terrorismia pakoon.

“Omasta maasta lähteminen on tuskallinen asia, ja ajatus hamamista tuntui hyvältä. Voin näin pitää osaa Algeriasta mukanani. Aluksi ranskalaiset luulivat hamamin olevan vain muslimeille. Vastasin, että tämä ei ole mikään moskeija! Nyt asiakkainani on paljon ranskalaisia, turisteja, ja myös juutalaisia, joilla on samankaltainen kylpyperinne kuin meillä Algeriassa”, Nadia kertoo.

Rafik-höyrysaunassa aika menettää merkityksensä. Höyryhuoneessa saa makoilla vaikka koko päivän, ja kuorinnan ja hieronnan jälkeen mielikin lepää. Välillä asiakas voi mennä loikoilemaan yläkerran tyynyille teepannujen ääreen.

Kulttuuria kaikille

Marseillella on luonnollinen etulyöntiasema maailmanmusiikin saralla, ja se onkin tullut tunnetuksi jokasyksyisestä Fiesta des Suds -musiikkiriehastaan sekä maaliskuisesta Babel Med Music -musiikkifestivaalista, jotka molemmat keskittyvät maailmanmusiikkiin. Ne järjestetään isoon satamakompleksiin asettuneessa Docks du Sud‘issä. Fiesta des Suds -festari levittäytyy lisäksi viikon ajaksi koko kaupunkiin.

“Nämä festivaalit heijastavat Marseillen luonnetta läpikulkupaikkana, jossa kulttuurit kohtaavat”, Babel Med Music -tapahtuman taiteellinen johtaja Samy Sadakkertoo.

Maailman taiteisiin voi tutustua Vieille Charité -kulttuurikeskuksessa Panierin korttelissa. Siellä on muun muassa Välimeren arkkitehtuurimuseo ja Afrikan, Osanian ja Amerikkojen kansojen taidemuseo.

Ravintolaan!

Kaupungin ravintoloiden kirjo on yhtä rikas kuin sen katukuva. Cours Julienin ympäristössä on edustettuna jokaisen mantereen erikoisuuksia. Belle de Main työläiskorttelista löytyy suuri kulttuuritehdas, jonka Les grandes Tables de la Friche -ravintolassa maistellaan välimerellisiä ruokia. Joka torstai ravintolaan kutsutaan tarkkaan valittu harrastelijakokki esittelemään taitojaan.

Perinteistä bouillabaisse-kalakeittoa voi maistaa Vanhaa satamaa ympäröivissä ravintoloissa. Marseillelaisen ja välimerellisen nykykeittiön makuihin pääsee puolestaan Dans la Cuisine de Florent-bistrossa, jossa järjestetään lauantaisin myös marseillelaisia kokkikursseja.

Turisti-info: 4, la Canebière – 13001
www.marseille-tourisme.com

Hemmottelua ja ostoksia

 Casablanca. 63 Cours Julien - 13006
 Savonnerie de la Licorne. 34 Cours Julien - 13006
 Maison du Pastis. 108, quai du port, 13002
 Hammam Rafik. 1 A, rue de l'Academie, 13001
 Place aux Huiles. Provencen ja Marseillen alueiden erikoisuuksia. 2, Place Daviel, 13002
 Xocoatl. Suklaapaja ja -puoti. 28, Grand'rue, 13002
 Marché de Noailles. Rue Longue des Capucins - 13001

Baareja ja festivaaleja

 Rooftop R2. 9 quai du Lazaret - 13002
 La Caravelle. 34 Quai du Port - 13002
 Le Petit Nice. 28, Place Jean Jaurès - 13005
 Cubaila. 40 Rue des Trois Rois - 13006
 L'Intermediaire. 63 Place Jean Jaurès - 13006
 Bar de la Plaine. 57 Place Jean Jaurès - 13005
 Babel Med Music maaliskuussa ja Fiesta des Suds lokakuussa: www.dock-des-suds.org

Ruokapaikkoja

 Chez Etienne. 43 Rue de Lorette , 13002
 Chez Jeannot. 129 Vallon des Auffes - 13007
 Les Grandes Tables de la Friche. 41 Rue Jobin - 13003
 Dans la Cuisine de Florent. 13 Rue Glandèves - 13001
 La Menthe Sauvage. Algerialaista lounasruokaa. 3 r Guy Mocquet - 13001
 Vieille Charité -museokokonaisuus. 2, Rue de la Charité - 13002

Värikkäitä unia

 Le Ryad. Siisti ja sympaattinen marokkolaistyylinen hotelli. 16, rue Sénac de Meilhan - 13001
 Pension Edelweiss. Bed and breakfast -majatalo keskeisellä paikalla. 6, rue Lafayette - 13001
 Hôtel Bellevue. Legendaarinen hoteli Vanhassa satamassa. 34, quai du Port - 13002

Näe myös

Frioulin ja If:in saaret. If:in saaren nähtävyys on keskiaikainen linnoitus, joka muutettiin 1540-luvulla vankilaksi. Sen tunnetuin vanki on fiktiivinen, kirjailija Alexadre Dumasin luoma Monte Criston kreivi. Viereinen Frioulin saarikasauma on oivallinen retkeily- ja rentoutumispaikka kalkkivuonoineen. Siellä on uimaranta, ravintoloita ja kauppoja. Vanhasta satamasta pääsee helposti laivalla näille kiehtoville saarille.

Maison radieuse Le Corbusier. Maailmankuulun arkkitehdin “sosiaalisen asumisen” taidonnäyte on jokaisen arkkitehtuurista kiinnostuneen matkaajan nähtävä. 280 du boulevard Michelet – 13008

Estaque. Marseillen luoteisrajalla sijaitseva kylämäinen kaupunginosa, joka on inspiroinut taidemaalareita, kirjailijoita ja elokuvantekijöitä kautta aikain. Tänne sijoittui Robert Guédiguianin Marius ja Jeannette -elokuva. Paikallisjuna Marseille St Charlesin asemalta Estaquen juna-asemalle kestää n. 20 min.

© Anuliina Savolainen

Anuliina Savolainen

Pariisissa yli 9 vuotta asunut toimittaja, valokuvaaja ja suuri ajattelija. www.anuliina.com

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *