Sacré-Coeur

Montmartren kukkulan huipulla komeilee Sacré Coeurin basilika. Kermakakkumaisen temppelin edustalta avautuu mahtavat näkymät valojen kaupunkiin.  Sacré Coeur eli pyhitetty sydän rakennettiin muistomerkiksi kristinuskon voimasta Pariisin kommuunin aikana levitettyjä harhaoppeja vastaan. Kommuuniksi nimetty, verilöylyyn kukistettu kansannousu sai alkunsa juuri Montmartren mukulakivikujilla.

Kerrotaan että basilika saatiin pystytettyä paikallisten kurtisaanien ansiosta; nämä osallistuivat innolla rahankeräykseen saadakseen syntinsä anteeksi. 50 vuotta kestäneet rakennustyöt saatiin päätökseen vasta vuonna 1923. Roomalais-bysanttilaisen tyylikukkasen suunnitellut Paul Abadie ei ollut ottanut kaavioissaan huomioon maaperän huokoisuutta, minkä vuoksi perustusten vahvistaminen vaati aivan erityistä taitoa.

Rakennuksen kattoa koristaa maailman suurin mosaiikkityö Pyhän sydämen Jeesus. Kokoa sillä on 475 neliömetriä. Sacré Coeurissa kilkuttelevat myös maailman suurimmat kirkonkellot. Kolmen metrin korkuinen, 18 835 kiloa painava Savoayarde valettiin vuonna 1895.

Kukkulan huipulle pääsee metron jatkeena olevalla Funiculaire-laitteella. Vaivan arvoista on myös kammertaa  itse sadat rappuset ylös tälle Pariisin korkeimmalle kukkulalle.

Metro Anvers / Funiculaire Gare haute

Lue lisää:
Pohjois-Pariisi
Place du Tertre
Montmartre: halpaa olutta ja boheemielämää
Päiviä Pariisin historiasta 1850-1900
Pariisin nähtävyydet

© Anneli Airaksinen

Anneli Airaksinen

Anneli Airaksinen on Pariisissa pitkään asunut toimittaja ja valokuvaaja, tieteen yleistajuistaja. Osa-aikaluova.

Kommentit (1):

um 11.10.2018 14:30

roska

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *