Oslon nähtävyydet ja museot

Vigelandsparken

Yksi Oslon suosituimmista ja tunnetuimmista nähtävyyksistä on Gustav Vigelandin veistoksista koostuva Vigenlandsparken. Jättimäinen puistoalue tuo mieleen Pariisin Versailles’n linnan pihan, niin upeita sen istutukset ja aukiota hallitseva suihkulähde ovat. Ihmishahmoista koostuvia veistoksia ihmetellessä voi sivusilmällä tarkkailla paikallisia koiranulkoiluttajia ja piknik-seurueita, jotka valtaavat puiston kesäisin.

Oslon oopperatalo

Tunnettu on myös Oslon oopperatalo. Oslovuonon rannalle rakennetun moderni rakennus on näkemisen arvoinen, vaikkei olisikaan kiinnostunut sen musiikkitarjonnasta. Oopperan laakella katolla voi kävellä vapaasti ja ihailla sieltä ympärillä aukeavaa näköalaa. Kannattaa kiinnittää huomiota Oopperantalon edustalla meressä olevaan lasiseen, jäävuorta esittävään taideteokseen, jonka kallis rakennusprojekti sai aikanaan osakseen paljon kritiikkiä. Kesäaikaan katolla järjestetään runsaasti ilmaisia tapahtumia, kuten tanssiesityksiä, elokuvanäytöksiä ja joogatunteja. Oopperatalossa järjestetään ohjattuja kierroksia, joilla pääsee kurkkaamaan muun muassa Norjan kansallisbaletin harjoittelutiloihin ja tietysti suureen konserttisaliin. Talon pääaulassa on veikeä, kuvioitu ja väriä vaihtava seinä, ja aulaa pääsee ihailemaan ilman pääsymaksua. Nähtävyys-statuksen lisäksi Opperatalo tarjoaa tietysti myös monipuolisen konserttiohjelmiston: oopperan ja baletin lisäksi konserttisaleissa raikaa myös esimerkiksi tango ja jazz. Viime hetken konserttilipput voi hyvällä tuurilla saada todella edulliseen hintaan.

Holmenkollen

Holmenkollenin mäkihyppytorni on nähtävyyksien klassikko, ja siellä kannattaa käydä, vaikkei urheilu kiinnostaisikaan. Kun metro kipuaa ylös Holmenkollenille, avautuu Oslo aivan uudesta perspektiivistä: näköalan lisäksi metron ikkunasta voi kurkistella vanhoja arvorakennuksia – Holmenkollen on yksi Oslon kalleimmista kaupunginosista. Kun metropysäksiltä kipuaa vielä hetken matkaa hyppytornin juurelle, avautuu sieltä upeat näkymät koko kantakaupungin yli ja aina Oslonvuonolle saakka. Mäkihyppytornin juurella on hiihtomuseo, jonka läpi kulkemalla (ja sisäänpääsymaksun maksamalla) pääsee hyppytornin huipulle vievään hissiin. Tornin huipulta avautuvat näköalat salpaavat hengityksen ja jos rohkeus ja rahat riittävät, voi huipulta hypätä vaijerin varassa alas kuin mäkihyppääjä konsanaan. Vaijerihyppyjä järjestetään keväästä myöhäiseen syksyyn ja se on suosittu aktiviteetti niin turistien kuin paikallistenkin keskuudessa. Jos maisemista haluaa nauttia vielä hetken ennen paluuta kantakaupunkiin, voi Holmenkollenin ravintolassa, vanhassa tyylikkäässä puutalossa, nautiskella huikopalaksi vaikka katkarapuleivän.

Historiaa, minipulloja ja musiikkia

Kun kantakaupunki ja Holmenkollen on koluttu, kannattaa suunnata Bygdøyn museosaarelle. Siellä voi tutustua siihen Norjaan, joka se oli aikana ennen öljyrikkauksia. Kon-tiki -museo vie viikinkiaikaan, Norjan kansallismuseossa vieraileva voi perehtyä norjalaiseen kulttuuriin ja perinteisiin maailman suurimmassa ulkoilmamuseossa.

Erikoisempia nähtävyyksiä etsivä voi vierailla esimerkiksi minikokoisia pulloja esittelevässä Mini Bottle Galleryssä, jossa voi museon nimestä huolimatta astua sisään jättimäiseen Absolut Vodka -pulloon.

Musiikista kiinnostuneen kannattaa poiketa norjalaista pop-musiikkia esittelevässä Popsentretissä, jossa voi muun muassa äänittää oman versionsa A-haan Take On Me -hitistä. Ja koska Norjan on Suomen ohella suuri metallimusiikin maa, voi Oslossa palata metallimusiikin alkujuurille ja vierailla Neseblod-putiikissa, joka on metalli-, punk- ja rockmusiikkia myyvän levykaupan ja pienen museon yhdistelmä. Neseblod sijaitsee samalla paikalla, jossa 1990-luvun alussa toimi Helvete-niminen levykauppa ja Norjan Black Metal -väen kokoontumispaikka. Pieni putiikki on täynnä musiikkia, vaatteita, kirjoja sekä symboliarvon saaneita tavaroita, jotka eivät ole myynnissä. Alakerrassa kannattaa pyytää myyjää avaamaan ovi hämyiseen kellariin, jossa on esillä muun muassa Mayhem-yhtyeen vanhoja tavaroita. Kellarisokkelon perimmäisestä huoneesta löytyy kulttiarvon saanut seinä, jolle on kirjoitettu mustalla teksti “Black Metal”.

Muita nähtävyyksiä ja museoita:

Astrup Fearnley Museet – Oslon modernin- ja nykytaiteen taiteen museo, joka on arkkitehtuurinsa puolesta nähtävyys jo itsessään.

Akershus Festning – Oslonvuonon rannalla sijaitseva linnake upein näköaloin. Vapaa pääsy.

Botanisk Hage – Kasvitieteellinen puutarha Tøyenin kaupunginosassa. Vapaa pääsy.

Det Kongelige Slott – Karl Johans gaten päässä sijaitseva kuninkaanlinna puistoineen.

Ekebergparken – Ekeberg-kukkulan ulkoilualueella oleva patsaspuisto, jossa on muun muassa Salvador Dalin veistoksia. Vapaa pääsy.

Ibsenmuseet – Näytelmäkirjailia Henrik Ibsenin elämää ja työtä esittelevä museo.

Munchmuseet – Edvard Munchin taidetta ja elämää esittelevä museo Botanisk Hagen läheisyydessä.

Nobel Fredssenter – Nodelin rauhanpalkinnon voittajia ja heidän työtään sekä Alfred Nobelin elämää esittelevä museokeskus.

Norsk Teknisk Museum – Tekniikkaan keskittyvä Heureka-tyyppinen museo lukuisine näyttelyineen. Tutustu muun muassa Norjan öljy- ja kaasuteollisuuden historiaan ja yhteiskunnallisiin vaikutuksiin.

© Anniina Korpela

 

Anniina Korpela

Norjassa viisi vuotta asunut toimittaja ja viestintäammattilainen, jonka suurimmat Oslo-rakkaudet ovat Kampenin ja Vålerengan kaupunginosien pienet, värikkäät puutalot ja bussilinja 37.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *