Islannin hintataso ja budjettimatkavinkit

Tällä hetkellä Islannin hintataso on korkea. Maan hintataso vaihtelee hurjasti.

Viisitoista vuotta sitten Islanti oli järjettömän kallis maa. Pahimmillaan pitsa kahdella täytteellä maksoi keskustakadun pitseriassa yli 40 euroa. Jo pelkät lennot Islantiin maksoivat 2000-luvun alussa yli 500 euroa. Nyt lentoja saa edullisimmillaan 280 eurolla.

Vuoden 2008 talouskriisin jälkeen Islannin kruunun arvo romahti ja Islannista tuli hetkeksi edullinen maa euroturistille matkustaa. Sen neljänkympin pitsan sai 15 eurolla.  Yli kymmenessä vuodessa hinnat ovat nousseet taas kovalle tasolle.  Matkailun suosio on on nostanut etenkin hotelliöiden hintaa ja vahvistunut Islannin kruunu nostanut yleisesti kaikkia hintoja ulkomaanvaluutassa.

Tällä hetkellä Islannin hintataso on reilusti Suomea korkeampi. Peruspitsan kahdella täytteellä keskihintaisessa ravintolassa saa noin 25 eurolla. Matkailijan lompakkoa ohentavat erityisesti autonvuokrat, bensa, hotelliyöt ja alkoholijuomat. Hotelliyöstä joutuu kesällä maksamaan jopa 300 euroa ja kahden hengen huoneesta tavallisessa majatalossa jopa 160 euroa / vuorokausi. Ruokakaupoissa hinnat ovat noin 20 % Suomea kalliimmat.

Islannissa inflaatio laukkaa Suomea nopeammin eli hinnat saattavat muuttua nopeasti. Islannin kruunun kurssi on vahvistunut viime vuosina useita kymmeniä prosenttia. Siksi muutama vuosi sitten ilmestyneiden matkaopaskirjojen hintaesimerkit eivät enää päde. Islannin kruunun kurssi onkin hyvä tarkistaa ennen matkaa maan keskuspankin nettisivuilta.

Islannin luonnossa samoilu ei maksa mitään. Kuva: Björgvin Hilmarsson
Islannin luonnossa samoilu ei maksa mitään. Kuva: Björgvin Hilmarsson

Budjettimatkavinkit Islantiin

Jos suosii autonvuokrausta, hotellimajoitusta ja ulkona syömistä, voi useampi tuhat euroa huveta jo muutaman päivän mittaisella matkalla. Mutta myös pienellä budjetilla reissaaminen on mahdollista ja vähintään yhtä hauskaa.

  1. Älä vaihda rahaa Suomessa. Islannin kruunulla on erittäin huono kurssi Islannin ulkopuolella. Säästät rahaa, jos käytät maksaessasi kortteja (Islannissa käyvät luotto- ja maksuaikakortit joka puolella). Jos haluat käteistä rahaa, nosta sitä automaatista Islantiin saapuessasi.
  2. Saarikierrokselle kannattaa ottaa mukaan retkikeitin ja pieni kylmälaukku Suomesta. Puhdasta vettä on riittämiin, pullotettua vettä ei kannata ostaa. Kaasusäiliöitä retkikeittimiin saa huoltoasemilta. Osta kaikki leiriytymisvälineet ennen matkaa: Islannissa ulkoiluvaatteet, makuupussit jne. ovat poikkeuksetta kalliimpia kuin Suomessa.
  3. Käytä julkisia uima-altaita. Niitä löytyy kaikkein pienimmistä kylistäkin. Kuuma suihku ja rentoutuminen uima-altaassa maksaa altaasta riippuen 4-8 euroa ja lapset pääsevät usein maksutta.
  4. Baareihin on harvoin sisäänpääsymaksua. Pienten bändien livekeikat ovat usein maksuttomia, eikä kukaan katso pitkään, vaikka et ostaisi baarissa yhtäkään juomaa. Hyödynnä happy hour -tarjoukset. Useimmat happy hour -tarjoukset ovat voimassa reykjavikilaisbareissa kello 16-20.
  5. Ota muistikortit, kosmetiikka ja sukkahousut mukaan Suomesta.
  6. Telttailijoiden ja karavaanareiden kannattaa hankkkia camping-kortti. Reilun 150 euroisen hintaisen kortin turvin koko perhe (2 aikuista, 2 alle 16-vuotiasta lasta) pääsee majoittumaan leirintäalueille joko teltalla tai matkailuautolla ympäri Islantia. Leirintäalueita löytyy jokaisesta kylästä.
  7. Liftaaminen on Islannissa melko turvallista. Vaikka Islanti on turvallinen maa, on liftaaminen tietysti aina fiksuinta kahden hengen seureessa. Kyydin saa suhteellisen helposti.
  8. Jos vuokraat auton, kannattaa auto vuokrata mahdollisimman aikaisin, viime hetken tarjouksia harvemmin saa (lue tästä lisää vuokra-autoilusta Islannissa). Pienennä matkustuskuluja matkustamalla isommassa porukassa. Jos saavut Islantiin yksin ja haluat matkaseuraa, kimppakyytiläisiä voi etsiä paikalliselta nettisivustolta Samferda.net.
  9. Osta matkaeväät paikallisesta ruokakaupasta, joita ovat esimerkiksi Bónus ja Krónan. Kalleimpia ruokakauppoja ovat pienet kioskit ja Hagkaup-myymälät. Älä osta pullovettä. Kaikilta huoltoasemilta saa kylmää vettä. Makea vesi on juomakelpoista myös luonnossa. Täytä vesipullo esimerkiksi kovaa virtaavissa, kirkkaissa joissa.
  10. Hotellit ja majatalot ovat etenkin kesäisin pirullisen kalliita (alle 100 euron vuorokausi ei omaa privaattihuonetta saa), mutta matkan hintaa nostaa myös jatkuva ulkona syöminen. Jos viivyt useamman päivän samassa kylässä tai kaupungissa, harkitse asunnon lyhytvuokrausta eli esimerkiksi airbnb-palvelua. Siinä säästää jo paljon, kun valmistaa edes osan aterioista itse. Ja seikkailu paikallisessa ruokakaupassa on jo itsessään kiva kokemus!

© Satu Rämö

Satu Rämö

Islannissa asuva kirjailija ja luovan alan yrittäjä. Intohimona matkailu ja islanninhevosreissut. www.satu.is

Kommentit (13):

Matleena 10.12.2019 18:52

Hei!
Olemme tulossa viettämään vuodenvaihdetta Reykjavikiin perheen kanssa (5 aikuista). Voitko suositella jotakin kivaa ja kohtuuhintaista ruokaravintolaa uudenvuodenaatoksi?
Onko siellä paljon tapahtumia 28.12-01.01 välillä?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
ELINA 05.12.2019 20:45

Hei, olipa mukava törmätä tämmöiseen sivuun ja sainkin jo hyviä vinkkejä aiemmista kommenteista :). Millainen sää siellä yleensä on maaliskuun puolivälissä ja käykö siellä Visa Electron-kortti ?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu 07.07.2019 14:02

Hei! Lähden viikon päästä Islantiin ja tekisi mieli kokeilla siellä yhden kerran illallista. Paikallista ruokaa, mutta ei mitään liian erikoista. Paljonkohan maksaa ravintolaillallinen ja suositteletko itse jotain tiettyä? Kaipaan välillä muutakin kuin pizzaa ja pikaruokia, vaikka niitä varmaan suurimmaksi osaksi matkalla tulenkin syömään.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu 07.07.2019 17:46

Moikka! Suosittelen Reykjavikista esimerkiksi Ostabudin-ravintolaa. Todella tasokas, mutta tunnelmaltaan rento eikä hintavimmasta päästä. Lounaalla on arkisin tarjolla päivän kalaa, joka on aina hyvä vaihtoehto. Hinta vähän alle 20 euroa. Illallisaikaan hinnat ovat hieman korkeampi, noin 30-40 eurolla saa pääruoan.

Mukavaa matkaa!
Islanti-terkuin
Satu

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu 07.07.2019 22:06

Hei! Kävin katsomassa ehdottomasi ravintolan sivuja ja menu vaikuttaa ihan hyvältä eikä niin kalliskaan, kiitos vielä :) Kertoisitko vielä tarkoittaako matsedil/menu illallista? Huomasin nimittäin erikseen lunchmenun, mutta oli myös matsedir, josta en varma mikä menu se on? Onkohan Islannissa miten hyvin otettu huomioon laktoositon ruokavalio?

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu 08.07.2019 14:30

Hei,
Juu, Matsedill tarkoittaa ruokalistaa, se on a la carte, joka on voimassa viikonloppuisin ja arkisin lounaan jälkeen.
Lounasaikaan heillä on lounaslista (arkisin lounasaikaan), Lunch menu.

Máltidir/Set menu on myös voimassa lounaiden ulkopuolella, ja siinä on ideana että hinta sisältää kolme ruokalajia (alku, pääruoka, jälkiruoka).

Laktoositon osataan ottaa ravintoloissa huomioon, siitä kannattaa mainita ennen tilaamista.

Toivottavasti tämä selvensi :) Mukavaa matkaa!

Islanti-terkuin
Satu

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu 08.07.2019 17:43

Hei! Kiitos, kyllä selvensi :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu 07.07.2019 20:27

Ok, kiitos vinkistä :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Kurre 23.05.2019 11:57

Hei Satu!
Ollaan Islannilla 21-25.6.2019 ja ottaisimme kiitollisuudella hieman neuvoja vastaan.
Eli mikä on fiksuin ja suht edullinen tapa siirtyä Keflavikista Reykjavikiin? Onko se Airport Expressillä vai joku muu?
Kannattaako liikkua Reykjavikin ulkopuolelle tavallisilla reittibusseilla ja kulkeeko ne miten tiheästi tietenkin riippuu mihin on menossa).
Onko auton vuokraaminen kovin paljon kalliimpaa kuin bussilla liikkuminen?
Tarkoitus olisi välttää pahimmat turistirysät mutta kuitenkin tutustua näkemisen arvoisiin kohteisiin. Onko hyviä vinkkejä? Ajatus on yöpyä joka yö varaamassamme Hostelissa Reykjavikissa eli ei mentäisi sen kauemmas kuin että ehtii illaksi takaisin.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu Rämö 23.05.2019 12:09

Heippa!
Hintajutut riippuvat vähän teidän porukan suuruudesta. 1-5 matkaajaa: edullisin ja nopein tapa on tulla Keflavikista lentokenttäbussilla. Julkinen bussi on vähän halvempi, mutta vaatii kävelyä. Kannattaa katsoa tarkemmin tämä juttu: https://tripsteri.fi/islanti/lentokentalta-keskustaan/

Jos te haluatte käydä katsomassa luontokohteita, mikä varmasti onkin se paras juttu Islannin-reissulla, reittibussit eivät ole paras vaihtohto. Ne menevät enemmän "keskustasta keskustaan". Matkailijoille suunnatut retkibussit, joihin usein sisältyy myös oppaan palvelut, menevät luontokohteisiin, kuten kuumille lähteille, mustalle hiekkarannalle, jäätikölle jne. Jos olette seikkailumielellä liikkellä, toki aina voi kokeilla myös liftausta :)

Jos teitä on 2 tai enemmän, uskoisin että pienen henkilöauton vuokraaminen tulee edullisemmaksi kuin nuo matkailijoille suunnatut retket. Oma auto antaa myös vapauden liikkua joutavammin eikä tarvitse välittää muiden aikatauluista tai matkustaa isomman ryhmän kanssa. Kannattaa katsoa tämä juttu autovuokrauksesta: https://tripsteri.fi/islanti/islannin-ympari/autovuokra-islanti/#comments

Islannissa on todella paljon nähtävää ja parhaat paikat riippuu ihan siitä mitä te halautte tehdä. Reykjavikista päiväretkietäisyydellä on paljon hienoja paikkoja (kuumia lähteitä, geysirin alue, lukemattomia vesiputouksia, mustia laavahiekkarantoja, vuoristoa, islanninhevosia, jäätikköä), mutta usein niissä on myös muita turisteja, kesäkuu on jo matkailusesonkia. Toisaalta jos teitä kiinnostaa enemmän vaeltelu rauhallisissa maisemissa ja ei ole niin väliä osuuko reitille esimerkiksi niitä sihiseviä ja suhisevia kuumia lähteitä tai ei, voisi olla ihan hauskaa ajella vaikka Hvalfjördurin seudulla, käydä Esjalla vaelluksella tms. Esjalle pääsee muuten tavallisella bussivuorolla Reykjavikista :) (www.bus.is)

toivottavasti näistä vinkeistä oli apua, mahtavaa reissua kun sen aika koittaa!
Islanti-terkuin
Satu

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Eero 20.04.2019 18:17

Moi Satu!

Kiitos mainiosta lukuhetkestä ja vinkeistä. Olemme menossa elokuun loppupuolella Islantiin ja miettittiin, että voitaisiin ostaa retkiruokaa ja kuivalihaa Suomesta messiin, mutta osaatko sanoa kuinka elintarvikkeita saa tuoda maahan vai täytyykö tulliin olla etukäteen yhteydessä?

Terv. Eero

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu Rämö 22.04.2019 15:15

Moikka! Muistaakseni on niin että lihatuotteita ei saisi tuoda (esim. jamon ibericoa Espanjasta), mutta kaikki niitä tuo kuitenkin. Tuoreita kukkiakaan ei saa tuoda, mutta ne tulli bongaa helpommin kuin rinkkaan laitetut lihapaketit. Eli ei pitäisi olla tullissa ongelmaa. Rajamuodollisuudet ovat aika pienet ja he tekevät pistokokeita vain tosi harvoin. Jos he löytävät lihapaketit, he ottavat ne vain pois, eli mitään sakkoja tms. sellaista en ole koskaan kuullut että kukaan olisi saanut.

Kivaa reissua teille!
t,Satu

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Ilpo Laiho 20.09.2018 10:47

Tervehdys Satu

Meitä tulee 22.10 Reykjavikiin 32 henkeä ja isommat järjestelyt on toki jo sovittu/varattu. Onko tuolla viikolla jotain erityistä tapahtumaa Reykjavikissa? Esim ke 24.10 meillä on vapaata aikaa lähes koko päivä.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu Rämö 20.09.2018 14:57

Moi Ilpo
Kiitos viestistä. Syyslomaviikko on tuolloin juuri ohi enkä ainakaan muista että mitään isompaa festivaalia tms. olisi menossa tähän aikaan. Musiikkitalo Harapssa on kiinnostavia konsertteja (klassisen musiikin ystäville varmasti upea elämys!) ja täällä on tapahtumakalenteri, jonne tulee automaattisia listauksia tapahtumista ja konserteista: https://www.whatson.is/iceland-events/

Yksi kiva juttu voisi olla tutustuminen paikalliseen kansanuimalaan, ne ovat edullisia ja kivoja paikkoja rentoutua kuumissa vesissä ja tutustua paikalliseen elämään. Suosittelen kaikille, että ainankin kerran Islannin-matkalla kannattaa piipahtaa "sundlaugissa". Täältä oppaasta löydät lisää tietoa aiheesta: https://tripsteri.fi/islanti/kuumat-lahteet-islanti/kylpylat-islanti#comments

Kivaa matkaa!
t.Satu

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Pirjo Räty 05.06.2018 20:22

Hei! Saavumme Islantiin 15.6. Onko Keflavikissa retkikeittimiä vuokrattavana? Paljonko sellaisen vuokra on? Lähdemme vuokra-autolla Islannin ympäri itää kohti. T:Pirjo

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu Rämö 06.06.2018 02:22

Moikka Pirjo. Minä en ikävä kyllä ole kuullut sellaisesta... Reykjavikissa oli yhteen aikaan camping-tuotteita vuokraava firma, mutta se on sittemmin lopettanut. Saattaa olla hyvä idea tuoda se keitinosa Suomesta ja ostaa siihen sopiva kaasu/bensa-säiliö huoltoasemalta. Huoltsikoilta näitä retkikeitin juttuja saa hyvin.
Ihanaa matkaa!
t.Satu

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Miia Lallukka 24.05.2018 22:25

Hei! Ihanaa, että löysin sivusi. Olen saanut täältä jo monta hyvää vinkkiä Islannin matkalleni. Olen tulossa nyt touko-kesäkuussa sinne ja mietin, minkälaisia vaatteita kannattaisi ottaa mukaan. Onko kevytuntuvatakki välttämätön myös kesällä vai pärjääkö nahkarotsilla? Sääsivustot antavat lämpötiloja, mutteivät kerro, miltä se tuntuu. Siellä ilmeisesti sataa melkein joka päivä eli olisivatko maiharisaappaat paras kenkäpari matkalle? Vaatteiden lisäksi minua askarruttaa ruoka. En voi syödä gluteenia ja mietin, onko tämä ongelma kahviloissa ja hotelliaamiaisella? Joihinkin maihin olen ottanut omat näkkileivät mukaan :) Kiitos jo etukäteen vastauksestasi! Mukavaa kesää!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu Rämö 25.05.2018 23:48

Moi Miia! Täällä on kevät tosi paljon myöhässä, toukokuu on ollut tänä vuonna kylmin vuosisataan. Hrrr. Mutta kesää kohti mennään. Suosittelen silti pukeutumaan lämpimästi, ota kevytuntuvatakki, se on tarpeen ainakin iltaisin. Maiharit, vaelluskengät tai jotkut tukevat lenkkarit on parhaat kengät, ja niitä voi käyttää kaupungillakin. Kirjoitin omaan blogiini jutun varustevalinnoista Islannin-matkalle. Ehkä tästä on sinulle hyötyä myös: http://www.salamatkustaja.com/2018/04/mita-mukaan-islannin-matkalle.html

Gluteiinittomia vaihtoehtoja saa kaupoista ja ravintoloista, ne on selvästi merkitty. Kahviloissa saattaa olla hankalampi saada gluteiinittomia kakkuja, mutta ainakin isompien ravintoloiden aamiaispöydissä on erikseen gluteiinittoman leivät jne.

OIkein kivaa matkaa!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Miia 28.05.2018 21:41

Hei! Paljon kiitoksia vastauksestasi! Unohdin aiemmin kiittää, vaikka visusti pakkasin ohjeidesi mukaan. Nyt olen jo täällä Islannissa ja todellakin, oikeat varusteet ovat kaikki kaikessa. Mukavaa kesää sinulle ja kiitos vielä kerran :)

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu Rämö 28.05.2018 21:50

Moikka Miia! Kivaa kuulla, että neuvoista oli apua. Kivaa kesää sinullekin ja hauskaa reissun jatkoa.
t.Satu

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Ansku 21.04.2018 18:45

Moi Satu! Kiitos Islanti-vinkkien jakamisesta. Lähdemme vierailulle ihmemaahan kesäkuun alussa. Otamme mukaan Trangia-retkikeittimen. Osaisitkohan vinkata, mistä voisimme ostaa siihen sopivaa polttonestettä eli tenttua? Suomessahan käytämme joko Sinolia tai Marinolia. Auton otamme alle jo Keflavikista, ja ensimmäinen päivä on tarkoitus viettää Reykjavikissa ja sen lähiympäristössä. Samalla olisi kätevä hoitaa tuo varustetäydennys saarikierrosta varten.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu Rämö 21.04.2018 20:06

Moikka!
Kannattaa tsekkaa matkalla olevat bensa-asemat, siinä Keflavikista Reykjavikiin ajaessa on ainakin yksi iso bensis. Jos sieltä ei löydy, on hyvä tsekata retkeilykaupat, joita mm. Everest ja Utilif. Kumpaakaan varten ei tarvitse mennä Reykjavikin keskustaan taskuparkkeeraamaan, vaan näitä löytyy isojen teiden varrelta kauppakeskusalueilta.

Reykjavikin keskustassa on yksi retkeilyvarusteita vuokraava yritys, pääsee edullisemmalla jos vuokraa ne jutut, mitä ei tarvitse välttämtätä omistaa ja viedä takaisin kotiin. Everestin kaupassa on mm. tällainen vuokraamo.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Mari Köngäs 18.04.2018 20:46

Hei ja kiitos informatiivisesta sivustosta!

Olen lapsen (3v.) kanssa kahdestaan menossa Islantiin 10 päiväksi. Ajattelin että majoittuisimme airbnb:n kautta. Haluaisin kokea sekä Reykjavikin mutta myös muuta Islantia. Pääseekö Reykjavikista bussilla päivän reissuille kaupungin ulkopuolelle vai kannattaako ennemmin lähteä useammaksi päiväksi pois kaupungista?
T. Mari

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu Rämö 18.04.2018 21:45

Moikka!
Reykajvikista pääsee julkisilla busseilla (www.bus.is) ja opastetuilla turistikierroksilla tekemään päiväretkiä vaikka joka päivä. Saattaa kuitenkin olla stressittömämpää ja edullisempaakin, että olette Reykjavikissa pari kolme päivää ja sen jälkeen menette vaikkapa jonnekin päin Etelä-Islantia, esim. Hveragerdiin, jonka lähistöllä on issikkatalli, uima-altaita ja vaelluspolkuja, kuumia lähteitäkin. Voitte ottaa sieltä airbnb:n muutamaksi päiväksi ja jos tuntuu että aikaa ja intoa on, niin Víkiin asti pääsee myös mukavasti busseilla ja siellä voi ihailla mustaa laavahiekkarantaa ja pienen kylän tunnelmaa päivän tai pari.

Toivottavasti tästä oli iloa :)
t.Satu

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Helena Anttinen 10.04.2017 23:22

Hei taas ja kiitos hyvästä sivustosta!

Olemme Islannissa 16.4.-23.4.2017.

Laitoin aikaisemmin viestiä, mutta nyt en löydä sitä. Eli kysynpä uudestaan julkisesta liikenteestä. Siis pääseekö Reykjavikista Hafnarfjörduriin (Arahus) bussilla maanantaina 17.4. (pääsiäinen) vai pitääkö vuokrata auto tai ajaa taksilla? Onhan muuten Reykjavikin linja-autoasemalla turisti-info? Entä onko Westfjordsiin bussiyhteyttä huhtikuussa? Kuinka usein ja mitä maksaa? Meitä kiinnostaa myös kalastus, joten onko mahdollista kalastaa jossain ja millaiset luvat pitää olla? Olet itse ilmeisesti ratsastaja. Mikä olisi kiva talli muutaman tunnin reissulle? Olen myös issikkafani!

Terv. Helena

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu Rämö 18.04.2018 21:42

Kiitos, Helena! Pahoitteluni, jos en vastannut aikaisempaan viestiin, en huomannut sitä. Mutta tämä tuli perille, tosin aivan liian myöhään :) Juttu ei taida olla enää ajankohtainen.. Olen pahoillani että tämä viesti oli livahtanut sillmieni ohitse...

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Jukka 09.04.2017 21:14

Hei Satu,
Miten ruokakaupat ovat auki vappuna ma 1.5., saadaanko ostettua ilta/aamupalaa klo 18.00 jälkeen?
Yst. Jukka

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu Rämö 10.04.2017 00:14

Moikka! Reykjavikissa keskustassa on pari kauppaa auki 24/7 päivästä riippumatta, eli ruokaostoksille pääsee. Vappu ei ole täällä niin kovin iso juhla kuin vaikkapa suomessa, eli koko maa ei ns. mene kiinni.
Hyvää reissua!
t.Satu

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
merja 05.03.2017 03:31

Hei,
osaatko sanoa paljonko suunnilleen kustantaa Islannissa esimerkiksi aamupala kaupasta ostettuna? Esim. joku kolmioleipä + jogurtti tms. Mietin, että kuinka paljon on järkevää maksaa guesthousen aamiaisesta vai onko parempi käydä itse kaupassa mikäli sellainen läheltä löytyy.
Myös muu hintataso kiinnostaisi, esim. bensan hinta, ruoka yleensäkin, tupakka?
Kiitos jo etukäteen vastauksestasi!!

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Satu Rämö 05.03.2017 14:45

Moikka merja!
Ruoka on euroissa suunnilleen saman hintaista kuin Suomessa, ehkä hitusen kalliinpaa nyt kun kun tuo Islannin kruunu on taas vahvistunut tässä kevään mittaan. Kannattaa suosia keskustassa esim. Bonus-ruokakauppoja, myöhään auki olevat kioskin tyyliset 10-11-kaupat ovat kalleimpia ja hinnat voivat olla jopa kaksinkertaiset.

Tupakasta en valitettavasti osaa sanoa kun en itse polta, mutta kalliimpaa se kuulemma on kuin Suomessa (tax freestä kentällä saapuessa, Keflavikissa, voi tehdä ostoksia; kannattaa hyödyntää ja ostaa esim. iltaoluet tai tupakat sieltä mukaan, saattaa saada jopa puolet kaupungin hintoja edullisemmin). Tax free -kauppa löytyy siitä matkalaukkunoutohihnojen vierestä. Kaikki islantilaiset hamstraavat viinit, bissset ja tupakat sieltä mukaansa täyden sallitun määrän, koska säästö hinnoissa on niin iso.

Kivaa matkaa teille!
t.Satu

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *