Päiväretket Gdańskista

Malbork-linna ja Stuthoff-työleiri ovat noin puolen päivän reissuja eivätkä välttämättä sovellu lyhyelle viikonloppulomalle. Risteilyreittejä taas voi soveltaa mielensä mukaisesti. Kesäpäivänä ne tarjoavat miellyttävän ja rentouttavan elämyksen.

Gdańskin ristelyt

Sillan kupeessa sijaitsee Gdańskin risteilyalusten päämaja. Vanhan kaupungin keskustasta pääsee useaan eri kohteeseen.  Matkan varrella voi jäädä pois Westerplatte-tukikohdassa tai Sopotin-kävelylaiturilla. Reittejä voi yhdistää mielensä mukaisesti. Pisimmällä risteilyllä pääsee Hel-niemennokkaan. Tutustu hintoihin ja aikatauluihin täältä.

Vinkki 1! Lähde Gdanskista, tutustu Westerplatte-tukikohtaan ja jatka matkaa Sopottiin. Takaisin voi tulla esimerkiksi junalla.

Vinkki 2! Lähde Gdanskista Hel-niemennokkaan ja tule takaisin PKP-junalla. Junamatka kapean niemen läpi on unohtumaton kokemus. Ulkomaalaisille kavereilleen voi sitten sanoa: “I’ve gone through Hel“.

Malbork-linna

1200-luvulla Saksalaisen ritarikunnan rakennuttama linna on pinta-alaltaa maailman isoin. Linna sijaitsee nimensä mukaisesti Malbork-kaupungissa, johon pääsee helposti junalla. Nopeiten saavut etelään suuntaavilla kaukojunilla. Matka kestää noin puoli tuntia. Linnan lisäksi paikalla voi tutustua keskiaikoja jäljitteleviin ravintoloihin.

Stutthoff-työleiri

Idea leirin rakentamisesta “ei-halutulle puolalaisille elementeille” syntyi jo kauan ennen toista maailmansotaa. Gdańskin vapaan kaupungin asukkaiden viha puolalaista väestöä kohtaan kruunattiin jo sodan ensimmäisinä päivinä. Vuoden 1939 syyskuun toisesta päivästä lähtien Sztutowo-kylän perukoille perustettuun leiriin ajettiin puolalaisia sotilaita ja juutalaisia. Toisin sanoen elementtejä, jotka vastustaisivat maan valtaamista. Nykyään osin jälleenrakennetussa leirissä toimii ympärivuotinen museo. Paikalle pääsee bussilla PKSbussiasemalta. Matka kestää noin tunnin. Paluumatkalla pitää huomioida pysäkin kummallinen sijainti. Se on nimittäin mutkan takana piilossa eikä tien toisella puolen tulopysäkkiin nähden. Ilmainen sisäänpääsy.

© Konrad Sopyllo

Konrad Sopyllo

Syntyperäinen seinäjokelainen, joka muutti Puolaan opiskelemaan lääketiedettä. Asuu tällä hetkellä Gdanskissa.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *