Oliko Greyfriarsin Bobbyjä useampia?

Kahta kuuluisaa patsasta olen etsinyt työläästi. Toinen oli Manneken Piss Brysselissä. Toinen sijaitsee Edinburghissa.

Greyfriars Bobbyn pienehkö pronssipatsas on myös niin hankalassa paikassa, että siitä kävelee helposti ohi. Ellei satu paikalle samaan aikaan kuin Bobbyä ja sen tarinaa fänittävä turistilauma. Se on varma merkki.

Greyfriars Bobby oli pieni skyenterrieri, tai tarina pienestä terrieristä. Riippuu siitä, kumpaa tarinalinjaa lähtee seuraamaan.

On koiran patsas, on sen nimeä kantava ale-oluita tarjoava kukka-amppelein koristeltu pubi ja baari kadun toisella puolella, on kirja, on kirkko ja sen hautausmaa. Ja hauta.

Greyfriars Bobby nököttää juomavesialtaan keskeltä nousevan tolpan nokassa. Se löytyy kapeasta kadunkulmasta, josta Candlemaker Row alkaa viettää pubien editse alaviistoon vasemmalle ja George IV Bridge johtaa kohti vanhan Edinburghin pääkatua Royal Milea.

Tarinan mukaan Bobby menetti varhain isäntänsä, joka haudattiin Greyfriarsin hautausmaalle. Tämän jälkeen Bobby eli 14 vuotta, hautaa vahtien, vain syömään poistuen, hautakiven reunan alla yöpyen. Sanoo se tarina.

Kauan Bobbyn kerrottiin olleen tubiin menehtyneen edinburghilaispoliisi John Greyn koira.

Edinburgh tukee tarinoita

Greyfriars Bobby, kuva: Jamie Wheeler, Unsplash

Edinburghin kaupunginvaltuuston pöytäkirjoja 1800-luvulta penkonut ruotsalaissyntyinen sosiaalihistorian tutkija selvitti, että kaupungilla tunnettiin toinenkin tarinaversio koirasta jo 1800-luvun lopulla.

Tutkija teki puoli vuosikymmentä taustaselvityksiä kirjaansa Amazing Dogs (hämmästyttävät koirat) varten, kertoo BBC. Tutkijan mukaan koirakuvaukset vaihtuvat eikä pieni terrieri olisi todennäköisesti oikeasti elänytkään 16-vuotiaaksi, vaan korkeintaan 10-12-vuotiaaksi.

Tutkijan mukaan tarinan ensimmäinen esikuvakoira oli pitkäjalkainen kulkukoira, ja kaikkea muuta kuin söpö. Se pyöri läheisen sairaalan liepeillä, kunnes sairaalan puutarhuri hermostui.

Hän vei koiran Greyfriarsin keskiaikaisen kirkon hautausmaalle, jonka hoitaja otti koiran hoiviinsa.

Tämän kerrotaan tippiä vastaan toistaneen uskollisen koiran tarinaa ja sen jälkeen johtaneen turisteja tiettyyn pubiin syömään. Palkkioksi asiakkaista ravintolanomistaja antoi miehelle ja koiralle ilmaiset ateriat.

Kolmannessa versiossa ravintolanomistaja hoiti ja ruokki koiraa.

Sen jälkeen kun The Scotsman -sanomalehti teki jutun tarinasta, kävijämäärät hautausmaalla satakertaistuivat. Niinpä oli vain hyvä korvata 1867 kuollut rakki söpöllä terrierillä, jonka avulla bisnes pyöri vuoteen 1872. Sen jälkeen pystytettiin patsas.

Nyt turistit vaeltavat patsaalle ja hautausmaalle Bobbyn tai John Greyn hautaa katsomaan. Bobbyn mahdollisen syrjäkulman hautakuopan päällä ei ole kiveä, muistokivi löytyy kyllä. Greyn haudallakaan ei ole kiveä.

Kolme elokuvaa, myös Disneyn, on kuvittanut uskollisen koiran tvetoavaa arinaa. Kirjojakin on julkaistu useita.

Ostin Eleanor Atkinsonin 1940 ilmestyneen kirjan Greyfriars Bobby Puffin Booksin pokkariversiona (1969) lastenkirjadivarista Royal Milen varrelta, monta vuotta sitten.

Tänäkin päivänä se on hyllyssäni, naama alaspäin aukeaman 210-211 kohdalla. En pysty lukemaan siitä eteenpäin Bobbyn loppua.

Ensimmäinen terrierini, russeli Lilli, kuoli heinäkuussa 2011, vain viikon alle 16-vuotiaana.

Eeva Simola

Olen vuosia Skotlannissa asunut tietokirjailija ja toimittaja. Skotlannissa olen kuin kotonani ja hymyilen. Olen käynyt siellä yli 60 kertaa.

Kommentit:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *