Matkustaminen Irlannissa

Irlanti on siitä mielenkiintoinen maa, että yhden pienen saaren sisällä on kaksi eri maata: Irlannin tasavalta ja Britannian valtioon kuuluva Pohjois-Irlanti. Matkustaminen Irlannissa on helppoa ja nopeaakin, sillä pienen kokonsa vuoksi välimatkat saarella eivät ole pitkiä.

Lyhyelläkin reissulla ehtii nähdä vaikka Cliffs of Moherin upeat rantakalliot, jotka sijaitsevat Irlannin länsipuolella. Sen lisäksi visiitin arvoisia paikkoja ovat mm. Galway ja Connemara sekä Pohjois-Irlanti ja sen pääkaupunki Belfast. Jos aikaa on enemmän, on 2600 kilometriä pitkä, maailman pisimpiin rannikkoreitteihin lukeutuva Wild Atlantic Way kokemisen arvoinen seikkailu. Paras tapa matkustaa on autolla, mutta myös julkisilla kulkuneuvoilla pääsee. Suosittelen ehdottomasti lähtemään Dublinin ulkopuolelle sillä Irlannin maaseutu ja rannikkomaisemat hurmaavat.

AUTOLLA

Paras tapa tutustua Irlantiin on autolla. Vasemman puoleista liikennettä ei tarvitse säikähtää, vaan suosittelen auton vuokraamista ja road trippiä läpi Irlannin. Ajamiseen tottuu kyllä nopeasti, vaikka tiet ovat ajoittain hyvinkin mutkaisia ja kapeita.
Varaa auto ennakkoon tämän linkin kautta!

BUSSILLA

Ilman autoa Irlantia pääsee näkemään kätevimmin bussilla. Eri bussiyhtiöitä kannattaa vertailla. Esimerkiksi bussilla Galwayihin pääsee n.3-4 tunnissa ja menopaluu lippu maksaa 20-30 euron luokkaa. Hieman alennusta lipun hinnasta voi saada kun sen tilaa ennakkoon verkosta.

Tässä muutamia bussiyhtiöitä:

Bus Eireann
national.buseireann.ie

Citylink
www.citylink.ie

GoBus
www.gobus.ie

OPASTETUT BUSSIRETKET

Useat eri yritykset järjestävät opastettuja retkiä eri puolille Irlantia, esimerkiksi:
www.paddywagontours.com

Dublinista käsin päivässä ehtii nähdä länsirannikolla sijaitsevat Cliffs of Moherin rantakalliot tai Pohjois-Irlannin helmet.

JUNALLA

Junallakin pääsee, mutta rajoitetummin kuin bussilla. Suoria yhteyksiä löytyy Dublinista mm. Belfastiin, Corkiin ja Galwayihin. Junamatka on hieman kalliimpi kuin bussi, eikä välttämättä edes merkittävästi nopeampi, esimerkiksi Galwayihin junamatka kestää 2,5-3 tuntia. Pidemmillä matkoilla juna voi olla järkevä, sillä matka voi olla hieman lyhyempi ja ainakin junasta löytyy WC, joita kaikissa busseissa ei välttämättä ole.
www.irishrail.ie

LUKSUSJUNALLA

Vuonna 2016 Irlannin junaliikenteeseen ilmestyi uusi super-hyper-luksus tulokas. Belmond Grand Hibernian tarjoaa kahden, neljän ja kuuden yön junamatkoja Dublinista eri puolille Irlantia. Junassa on 20 yksityistä huonetta sekä ravintola. Tähän luksusajeluun ei ihan perusturistilla ole varaa, sillä halvimmillaan huvi keventää kukkaroa 3000 euron (per hlö) verran.
www.belmond.com/grand-hibernian-train

PYÖRÄLLÄ

Irlannin roadtrip onnistuu myös pyöräillen!

Mobiilisovellus Cycle Irelandista löytyy 100:n reitin ja 6880 kilometrin verran pyöräilyä.
cycleireland.ie

© Moona Laakso

Lue myös aiheista:

Moona Laakso

Puoli sydäntä Irlantiin jättänyt vapaa toimittaja-kirjoittaja ja luovan kirjoittamisen ja kirjallisuuden opiskelija, joka oppi juomaan Guinnessia vasta palattuaan takaisin Suomeen neljä vuotta Dublinissa asuttuaan.

Kommentit (1):

Anne 13.12.2018 11:56

Onko Tripsteri infonnut vielä Irlannin kattavista matkakorteista, Irish Rambler Pass ja Irish Emerald Card kiinnostaisivat ennen omatoimimatkaa.

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Moona Laakso 13.12.2018 18:07

Heippa Anne,
Hyvä huomio, näistä ei nettioppaassa olekaan mainintaa. Pian ilmestyvässä Tripsteri Irlanti printtioppaassa on maininta Open Road Tourist Travel passista, jolla pääsee bussilla liikkumaan ympäri Irlantia, lisätietoja täällä: www.buseireann.ie/inner.php?id=337.

Junalla taas pääsee matkailija liikkumaan ainakin "Trekker Four Day" lipulla tai "Explorer" lipulla, lisätietoja löytyy sivuilta www.irishrail.ie ja www.irishrail.ie/fares-and-tickets/tickets-explained#type-tourist.

Nämä mainitsemasi Irish Rambler Pass ja Irish Emerald Car eivät enää taida olla voimassa tai ovat muuttaneet nimiä (noihin edellä mainittuihin), korjaa jos olen väärässä :)

- Moona /Tripsteri Irlanti

Vastaa
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *