Dublinin päiväretket

MERENRANTAKAUPUNGIT

Dublinissa julkinen liikenne ei ole kovin kehittynyttä, mutta DART-junalla ja bussilla pääsee kätevästi sinne, minne kannattaakin mennä.

Seuraaviin merenrantakaupunkeihin pääsee kätevästi niin DART-junalla kuin bussilla. Ainoa vaikeus on päättää, minne niistä mennä, jos aika ei riitä kaikkiin.

Bray

Brayn merenrantakaupunki sijaitsee Dublinin ja Wicklow’n rajalla ja kuuluu virallisesti Wicklow’n kuntaan. Kävele reilu kilometrin pituista leveää rantapromenadia pitkin ja nappaa lounaaksi fish&chipsit mukaan. Jatka eteläkärkeen Bray Headiin ja nouse rantajyrkänteille johtavalle polulle ihastelemaan upeita maisemia.

Dun Laoghaire

Dublinin Dun Laoghaire on vähän kuin Suomen Hanko. Tai sitten se voisi olla jokin Espanjan satamakaupunki, palmuineen kaikkineen. Kävele satama-alueella ja kaupungin mäkisillä kaduilla ja pysähdy kahville johonkin yhdestä paikan ihastuttavista kahviloista. Ennen Irlannin itsenäistymistä kaupunki tunnettiin nimellä Kingstown.

Howth

Tänne kaipaan aina uudelleen – Howth Headin kallioniemeen, korkealle kukkulalle merta tähystämään, suolaista satamakaupunkia haistelemaan. Howthin kalastajakylä sijaitsee Dublininlahden pohjoispäässä, 11 kilometriä Dublinin keskustasta. Katsele luksustaloja ja kiipeä 170 metrin korkeuteen ihastelemaan maisemia, jotka aukeavat aina Wicklow’n vuorille asti. Hylkeitäkin voi Howthissa bongata! Sataman ympärillä on hyviä ravintoloita, joista saa merenelävää.

Malahide

Malahide on merenrantakaupunki noin 16 kilometriä Dublinin keskustasta. Vieraile soman kylän putiikeissa ja kahviloissa, ja vaeltele sen satamassa. Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka on 1300-luvulta peräisin oleva iso Malahide Castle, joka sijaitsee sadan hehtaarin tontilla. Vierailun Malahiden linnassa voi yhdistää myös Howthin retkeen.

JÄRJESTETYT RETKET

Tässä muutamia ideoita, jos haluaa lähteä päiväksi vähän kauemmas.

Enniskerry ja Powerscourt

Enniskerryn somassa kylässä sijaitsee upea 20 hehtaarin Powerscourtin puutarha. Upeiden maisemien lisäksi Powerscourtista löytyy mm. japanilainen puutarha ja lemmikkieläinten hautausmaa. Powerscourtilta voi myös tehdä seitsemän kilometrin kävelylenkin Irlannin ja Iso-Britannian korkeimmalle (130m) vesiputoukselle.

Wicklow

Wicklow’n kansallispuistoon järjestetään päiväretkiä. Matkusta samoihin maisemiin, joissa elokuvat PS. I Love You, Karkausvuosi ja Braveheart sekä sarja Viikingit (jonka vuonna 2016 nähtävässä neljännessä kaudessa näyttelevät Peter Franzén ja Jasper Pääkkönen) on kuvattu. Vieraile Glendaloughissa ja Avocan pienessä kylässä, jossa sijaitsee Irlannin vanhin mylly.

Newgrange

Jos haluaa kokea jotakin todella historiallista, kannattaa suunnata Dublinista 40 kilometriä pohjoiseen, jossa sijaitsee viisi tuhatta vuotta vanha hautakumpu nimeltä Newgrange. Se on syntynyt aikaisemmin kuin Egyptin pyramidit ja Englannin Stonehenge. Kummun sisälle tehdään opastettuja retkiä. Matalakattoinen ja kapea käytävä johtaa kummun sisälle korkeaan holviin. Ahtaanpaikankammoa poteville varsinkin kummun käytäväosuus saattaa aiheuttaa sydämentykytyksiä. Mielenkiintoisin hautakumpuun liittyvä yksityiskohta on käytävän yläpuolelle rakennettu valotunneli, jonne valo talvipäivänseisauksen aikaan lankeaa valaisten kammion seitsemäntoista minuutin ajaksi.

Belfast ja Pohjois-Irlanti

Pohjois-Irlannin pääkaupunkiin Belfastiin pääsee junalla reilussa parissa tunnissa. Kaupunkiin on helppo päästä ja tutustua omatoimisesti. Jos haluaa  nähdä myös muuta kuin Belfastia, Pohjois-Irlannin tunnetuimpiin nähtävyyksiin ehtii tutustua jo päivässä Dublinista käsin. Belfast on tunnettu Titanicin rakennuspaikkana. Titanicin tarinaan voi tutustua Titanic Belfast –museossa, joka sijaitsee sadan metrin päässä telakasta, missä laiva rakennettiin. Yksi tapa tutustua kaupunkiin on perinteisen brittiläisen mustan taksin kyydissä. Pohjois-Irlannin suosituin nähtävyys on Unescon maailmanperintökohde Gian’ts Causeway. 50-60 miljonaa vuotta vanha pylväistä koostuva kalliomuodostelma sijaitsee reilu tunnin ajomatkan päässä Belfastista. HBO:n suosittu Game of Thrones -sarja kuvataan pääasiassa Belfastissa ja sen ympäristössä, ja näihin maisemiin on tarjolla erilaisia retkiä. Belfastissa ja sen ympäristössä riittää nähtävää pidemmäksikin aikaa, joten jos aikaa on, voi siellä viettää yön tai pari.

Lue Dublin-blogista juttu Belfastin kiehtovista muureista ja muraaleista!

Lue lisää Belfastista.

Lue lisää Belfastin hotelleista.

© Moona Laakso

Moona Laakso

Puoli sydäntä Irlantiin jättänyt vapaa toimittaja-kirjoittaja ja luovan kirjoittamisen ja kirjallisuuden opiskelija, joka oppi juomaan Guinnessia vasta palattuaan takaisin Suomeen neljä vuotta Dublinissa asuttuaan.

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *