Makumatka Dublinin parhaisiin ruokapaikkoihin

Dubliniin on viime vuosina ilmestynyt hurja määrä uusia kahviloita ja ravintoloita. Totesin tämän omin silmin käydessäni kaupungissa pari viikkoa sitten. Koska viime vierailusta oli ehtinyt vierähtää tovi, päätin, että paras tapa tutustua kaupungin ravintolatarjontaan oli osallistua Fabulous Food Trailsin järjestämälle ruokakierrokselle. Yrityksen perustaja, syntyperäinen dublinilainen Eveleen Coyle johdatti pienen ryhmämme kaupungin ruokakulttuurin saloihin.

Wigwam / Vice

Aamu aloitetaan kahvilla. Kohteena on vasta muutama kuukausi sitten avattu Wigwam kahvila-baari ja sen yhteydessä toimiva kahvila Vice. Koska en ole kahvinjuoja, saan kaakaota, joka on sanoinkuvaamattoman hyvää. Reseptin salaisuudeksi paljastuvat Malteasers-karkit, jotka murskataan juoman sekaan. Nam! Barista kehuu, että heiltä saa kaupungin parhaan Irish Coffeen. Kahvia en juo, mutta Irish Coffeeta kyllä. Aamu on kuitenkin liian aikainen viskillä terästetylle juomalle, joten palaan kahvilaan myöhemmin ja maistan viime vuonna parhaan Irish Coffeen palkinnon voittanutta juomaa – ja hyvää oli! Viskinä he käyttävät Teeling viskiä, joka on suhteellisen uusi tulokas Irlannin viskimarkkinoilla.

Osoite: 54 Middle Abbey St.

wigwamdublin.com
www.vicecoffeeinc.com

Camerino

Capel Streetillä sijaitsee pikkuruinen, palkittu kahvila-leipomo. Perustaja Caryna Camerino tunnustaa, ettei ollut koskaan hyvä leipomaan. Hän tuli Kanadasta Irlantiin 13 vuotta sitten ja leipomaan hän alkoi menetettyään laman myötä työpaikkansa. Leipominen oli tapa selviytyä. Kuin vahingossa siitä muodostui vähitellen bisnes. Hän aloitti myymällä leipomuksiaan toreilla ja nyt hän työllistää yhdeksän työntekijää. Saamme maistettavaksemme skonsseja – kenties Dublinin parhaita sellaisia.

Osoite: 158 Capel St.

www.camerino.ie

Temple Bar Food market

Seuraavaksi suuntaamme Temple Barin ruokamarkkinoille, jotka pidetään joka lauantai. Corleggy Cheeses yrityksen omistaja Silke Cropp tarjoilee meille juustoja maisteltavaksi. Hän valmistaa kaikki juustonsa raa’asta maidosta. Herkullisten juustomaistiaisten jälkeen pääsemme kokeilemaan vielä ostereita jotka hulautetaan alas valkoviinin kera (itse uskalsin kulauttaa alas pelkän viinin), mutta jos on ostereiden ystävä, Temple Barin ruokamarkkinoiden osterit ovat must!

Osoite: Meeting House Square, Temple Bar

Fallon & Byrne

Kiertelemme kauppahallissa, joka on täynnä herkkuja. Tiloissa toimii oma leipomo, ravintola sekä Eveleenin kehuma viinibaari. Maistamme tuoretta patonkia salamilla ja mozzarellalla. Juusto on niin hyvää, että kaikki Dublinin italialaisravintolat tilaavat sen täältä.

Osoite: 11 -17 Exchequer Street

www.fallonandbyrne.com

The Pepper Pot Cafe

Upeassa Yrjöjen aikaisessa rakennuksessa toimiva Powerscourt – ostoskeskus on näkemisen arvoinen paikka. Sen tiloissa toimii The Pepper Pot Cafe, jonka bagelit ovat herättäneet huomiota New Yorkissa asti. Pääsemme maistamaan lohella täytettyä bagelia, joka on valehtelematta elämäni paras bagel. Kuusi vuotta sitten avattu kahvila-ravintola on hyvin suosittu paikka. Valttina on tuoreus; kaikki valmistetaan paikan päällä saman päivän aikana. Eveleen vinkkaa, että täältä (Camerinon lisäksi) saa kaupungin parhaat skonssit.

Osoite: 59 South William Street

www.thepepperpot.ie

Murphy’s

Jäätelön aika! Murphy’s valmistaa jäätelöä Dinglessä. Valmistuksessa ei käytetä väriaineita tai makeutusaineita vaan perustana on tuore maito, paikallinen kerma sekä vapaankananmunat ja luomusokeri. Oma merisuola valmistuu Dinglen merivedestä ja sorbetit Dinglen sateesta! Makuja on monia, kokeile ainakin laventelia.

Osoite: 27 Wicklow Street

www.murphysicecream.ie

The Swan Bar

Irlannissa kaikki tiet vievät pubiin. Niinpä viimeinen pysäkkimme on pubi, jossa pääsemme maistelemaan 12 vuotta vanhaa, Powers-merkkistä viskiä, irlantilaista tietenkin. The Swan on autenttinen viktoriaaninen pubi, jossa historian havina näkyy sen alkuperäisessä sisutuksessa. Pubin omistaa Ronan Lynch ja hänen isänsä Sean Lynch, joka oli menestynyt rugbyn pelaaja. Hänen pelipaitansa ovat osa pubin sisustusta.

Osoite: Aungier Street

theswanbar.com

* Blogijuttu tehty yhteistyössä Fabulous Food Trailsin kanssa.

© Moona Laakso

Moona Laakso

Puoli sydäntä Irlantiin jättänyt vapaa toimittaja-kirjoittaja ja luovan kirjoittamisen ja kirjallisuuden opiskelija, joka oppi juomaan Guinnessia vasta palattuaan takaisin Suomeen neljä vuotta Dublinissa asuttuaan.

Kommentit:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *