Berliinin kaupunginosat: Neukölln

Neukölln oli vielä kymmenen vuotta sitten yksiselitteisen huonomaineinen. Kun opiskelijat ja nuoret kansainväliset berliiniläiset löysivät sinne, siitä tuli lähes yön yli kaikista coolein kaupunginosa.

Trendikkäiden kahviloiden, baarien sekä ravintoloiden piristämät vanhat rakennukset reunustavat Neuköllnin katuja. Myös useat puistot sekä Maybachufer-kanava tekevät kaupunginosasta erityisen. Kanavan varrella on tiistaisin ja perjantaisin suositut turkkilaiset markkinat ja joka toisena sunnuntaina Nowkoelln-kirpputori.

Tempelhof-lentokentän sulkeminen lentoliikenteeltä ja puistokäyttöön avaaminen vuonna 2010 oli Neuköllnille iso juttu. Nyt suositun puiston kiitoradoilla grillaavat perheet sulassa sovussa ympärillä tuulilautailevien ja lenkkeilevien kanssa.

Temperhofer-kentän viereinen Schillerkiez ja sen lehtevä Schillerpromenade-katu ovat suosittuja kortteleita, joista löytyy suloisia kahviloita ja kiinnostavaa ruokaa. Baareista tunnetun pitkän Weserstrassen tutkimiseenkin voi käyttää vaikka koko päivän, esimerkiksi australialaisesta aamupalasta aloittaen ja vaikka trendikkääseen queer-baariin päätyen.

Jos Neuköllnissä viettää enemmän aikaa, kannattaa ehdottomasti tutkailla myös Richardplatzia ympäröivän Rixdorf-alueen kiemurtelevia pikkukatuja. Kortteleiden vanhimpia rakennuksia on edelleen toiminnassa oleva hieno Rixdorfer Schmiede -metallipaja.

Museoita ja nähtävyyksiä pitää etsiä muista kaupunginosista. Neuköllnin suosituimpia vierailukohteita on berliiniläisen rento Klunkerkranich-kattoterassi, joka sijaitsee hämäävän tavallisen kauppakeskuksen katolla. Kulttuuripuolen parasta antia on entiseen Rollberg-olutpanimoon avattu nykytaiteen keskus KINDL –  Centre for Contemporary Art.

Kaduilla kuulee saksaa, amerikanenglantia, turkkia, arabiaa. Kaupunginosa on väestöllisesti Berliinin toiseksi isoin (Mitten jälkeen) ja suurempi kuin vierailija ehtii huomata: se jatkuu kauas Ringbahn-radan eteläpuolelle. Neuköllnissä on huomattava arabiväestö, mikä tarkoittaa esimerkiksi erinomaista Lähi-idän ruokaa. Hermannplatzilta alkavaa isoa Sonnenalleeta kutsutaan joskus lempinimillä “Gazan kaista” ja sen ympäristöä “Little Beirutiksi” – täältä löytää libanonilaisia falafeleja, syyrialaisia leivonnaisia ja arabimaailman häämuotia.

Hotellisuosituksia Neuköllniin

Neuköllnissä on paljon rauhallisia pikkukatuja sekä pitkä kanavanvarsi, jotka suovat rauhaa suosittuun kaupunginosaan. Hotelleja ei ole kovin monta ja luksuselämyksiä kannattaa etsiä muualta. Hotellista saisi olla hyvät kulkuyhteydet myös muualle Berliiniin, joten kannattaa hakeutua etenkin U8-metrolinjan tuntumaan.

Hotel Erlanger Hof. Yksityisomisteinen pikkuhotelli on niin keskellä Neuköllnin houkutuksia kuin vain voi. Edulliset huoneet ovat rauhallisen takapihan puolella. Missä: Erlanger Str. 4, Neukölln. U7: Rathaus Neukölln. Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

Hüttenpalast. Sympaattinen ja vähän erilainen hotelli, jossa majoituksen voi varata perinteisemmän hotellihuoneen lisäksi sisällä olevaan asuntovaunuun tai puumökkiin! Takapiha tarjoaa rauhaa ja rentoutumista. Missä: Hobrechtstr. 66, Neukölln. U7: Hermannplatz. Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

Hotel Prens. Erittäin edullisen perushotellin sijainti on täydellinen sekä Neuköllnin että Kreuzbergin tutkimiseen, jalan tai U-Bahnilla. Plussaa viereisen Maybachufer-kanavan idyllistä! Missä: Kottbusser Damm 102, Neukölln. U1, U8: Kottbusser Tor / U8: Schönleinstrasse. Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

Grand Hostel Urban. Arvostettu hostelli eloisalla “Kreuzkölln”-alueella, Kreuzbergin ja Neuköllnin rajalla. Yksityishuoneita edullisempi vaihtoehto on majoitus neljän tai kahdeksan hengen huoneessa, joihin myös kuuluu wifi, ilmastointi sekä omat vessat. Metro-asema on heti hostellin vieressä. Samaan berliiniläisfirmaan kuuluu myös Grand Hostel Kreuzbergissä. Missä: Sonnenallee 6, Neukölln. Katso ajankohtaiset hinnat ja tee varaus tästä.

© Erica Löfman

DayTripster Berliini App
iOS-latausnappi
Android-latausnappi

Erica Löfman

Berliinissä vuodesta 2009 asunut Erica on työskennellyt journalismin ja lehtien parissa Suomessa, Irlannissa ja Saksassa. Vaikkei Berliinissä kasva mangoja eikä avokadoja, hän ei voisi kuvitella asuvansa missään muussa kaupungissa. Erican kirjoittama Tripsteri Berliini -matkaopas ilmestyi kirjamuodossa syksyllä 2018.

Lue myös

Kommentit (0):

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *